HS: EU:n perustuslaki voisi koventaa rangaistuksia Suomessa

Suomessa annettavat rangaistukset saattavat koventua EU:n uuden perustuslain myötä.

Euroopan unionin uusi perustuslaki saattaa johtaa siihen, että Suomen rangaistukset kovenevat vähitellen keskieurooppalaisen mallin mukaisiksi. Oikeustieteen professori Kimmo Nuotio ja rikosoikeuden tutkija Sakari Melander Helsingin yliopistosta varoittavat Helsingin Sanomissa, että EU:n perustuslaki avaa ovet yhä useampien rangaistuksen yhtenäistämiselle.

Perustuslaissa ehdotetaan uuden Euroopan syyttäjäviraston perustamista. Ehdotuksen mukaan ylikansallinen syyttäjä voisi nostaa syytteen EU-maiden rajat ylittävistä rikoksista, johtaa niiden tutkintaa ja esiintyä syyttäjänä eri maiden tuomioistuimissa. Esimerkiksi ylikansallisten huumeliigojen kohdalla syyttäjäviraston täytyisi joka kerta päättää, minkä maan tuomioistuimessa syyte nostettaisiin.

Oikeudenkäynnissä noudatettaisiin kyseisen maan rikoslakeja. Se loisi painetta yhtenäistää EU-maiden rangaistuksia, jotteivät tuomiot vaihtelisi EU:ssa mielivaltaisesti.

Rangaistukset ovat Suomessa keskimäärin selvästi lievempiä kuin Keski-Euroopassa, joten yhtenäistäminen todennäköisesti tiukentaisi rangaistuksia.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat