Media: Australialaismiestä epäilty Kalevojen sieppauksesta

Australialaismiestä on epäilty osallisuudesta suomalaisten Leila ja Atte Kalevan sieppaukseen Jemenissä.

Asiasta kertoi Suomessa ensin Helsingin Sanomat. Aiemmin tässä kuussa aiheesta kirjoitti Australian-lehti.  

Australian sekä uutiskanava ABC kertovat, että muslimiksi kääntynyt epäilty kuitenkin kuoli marraskuussa Jemenissä Yhdysvaltojen tekemässä iskussa.  

Atte Kaleva on vahvistanut Helsingin Sanomille, että yksi sieppaajista oli australialainen. Kalevan mukaan mies kuului terroristijärjestö al-Qaidaan.  

– Hän kuului siihen porukkaan, joka piti meitä vankeina. (...) Tämä australialaismies kuului al-Qaidan porukkaan, Kaleva kertoi HS:lle.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja puolestaan sanoi, ettei hän ollut aikaisemmin kuullut australialaismieheen liittyvistä epäilyistä.  

Suomalaiset Kalevat ja itävaltalainen Dominik Neubauer siepattiin joulukuussa 2012 ja he vapautuivat toukokuussa 2013. New York Times -lehden mukaan heistä ja yhdestä sveitsiläisestä maksettiin yhteensä yli 15 miljoonan euron lunnaat.

Kääntyi muslimiksi yliopistossa  

Australialaisviestinten tiedot perustuvat viranomaisasiakirjoihin. Niiden mukaan miehestä oli tehty pidätysmääräys sieppausepäilyihin liittyen kolme viikkoa ennen tämän kuolemaa. Todisteina Australian liittovaltion poliisilla oli muun muassa dna-näyte, kertoo Australian.  

– Uhrit kertoivat kuulusteluissa, että sieppaajien joukossa ollut australialainen otti merkittävän roolin vankeudessa. Uskon, että tämä australialainen oli tutkimamme mies, kertoo nimeämätön viranomainen lehden mukaan.  

Australialainen oli kuolleessaan 27-vuotias. Hänen äitinsä mukaan mies oli kääntynyt muslimiksi yliopistossa. Vuonna 2011 mies kertoi perheelleen lähtevänsä Jemeniin englannin opettajaksi. Miehen vanhemmat ovat julkisuudessa arvostelleet Australian hallitusta siitä, että he ovat saaneet ristiriitaisia tietoja poikansa kuolemaan liittyvistä seikoista.  

Lunnasrahoista kertovassa artikkelissaan New York Times arvosteli Eurooppaa al-Qaidan terrorismin rahoittamisesta. Euroopan valtiot ovat kuitenkin kiistäneet maksaneensa lunnaita al-Qaidalle. Myös Suomi on erikseen kieltänyt maksaneensa lunnaita.  

Lue myös:

    Uusimmat