HS: Ämarin harjoituksissa ei harjoitella Viron ilmapuolustusta

Suomen empimissä ilmavoimien yhteisharjoituksissa ei harjoitella Nato-maa Viron puolustamista vihollishyökkäystä vastaan, kertoo Helsingin Sanomat.

Virossa sijaitsevan Ämarin tukikohdan johtaja eversti Rauno Sirk sanoo lehdelle, että kyse on teknisten taitojen harjoittelusta.

– Minkäänlaista käsikirjoitusta ei ole, että joku hyökkäisi ja joku puolustaisi meitä, Sirk sanoo lehdelle.

Yhdysvallat on kutsunut Suomen yhteiseen ilmaharjoitteluun Ämarissa huhtikuussa. Kirjallinen kutsu saapui eilen.

Julkinen keskustelu Suomen osallistumisesta alkoi kuitenkin jo sunnuntaina, kun Helsingin Sanomat kertoi, että presidentti Sauli Niinistö ja ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) olisivat vastustaneet suunnitelmaa. Presidentin mukaan on perätön väite, että hankkeesta vetäytymistä olisi vaadittu.

Niinistö sanoi pari päivää sitten, ettei Suomessa ole vielä tietoa, millainen kaavailtu ilmaharjoitus olisi.

– Jos kysymys on harjoittelusta Naton puolustustoiminnassa, niin me joudumme tarkoin miettimään, mitä siellä tekisimme, kun emme Natoon kuulu. En usko, että sellaiseen toimintaan osallistuisimme, Niinistö arvioi tuolloin.

Sirk sanoo HS:lle, ettei Ämarissa ole koskaan harjoiteltu valmistautumista Naton viidennen artiklan mukaisen hyökkäystilanteen varalle.   

Lue myös:

    Uusimmat