Mainos

HRP-4C on yhä ihmismäisempi

Japanissa esitelty robotti-neiti HRP-4C on jälleen uusi editysaskel kohti ihmisenkaltaista robottia.

National Institute of Advanced Industrial Science and Technology (AIST) esitteli lehdistölle robotin, jolla on naisen kasvot ja joka osaa ilmaista kasvoillaan useita tunteita. Robotin ihmismäinen kävelytyyli saadaan aikaan 30 eri moottorilla. Kasvojen ilmeet luodaan puolestaa 8 moottorilla. Robotin kehittämiseen meni kolme vuotta.

Tiedemiesten mukaan ihmisen näköisen ja ihmisen lailla liikkuvan robotin kehittäminen oli melkoinen koitos. Tutkimuksen johtaja Shuji Kajita kertoo, että suurin haaste tämän robotin valmistuksessa oli riittävän pienten osien valmistaminen.

Japani on robotti -teknologian kehityksen kärjessä. Japanin hallitus on painostanut kehittäjiä yhä voimakkaampaan kasvuun. Japanin hallituksen mukaan vanhusten ja sairaiden hoitoon soveltuvien robottien tarve kasvaa kaiken aikaa. HRP-4C suunniteltiinkin näyttämään keskimääräiseltä japanilaisnaiselta.

HRP-4C -robotin runko tulee myyntiin ja maksaa 20 miljoonaa jeniä eli 200 000 dollaria.

Robotti esiintyy ensi viikolla muotinäytöksessä Tokiossa - tosin ilman vaatteita.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.