HPY:n hinnoittelu kilpailuneuvoston ratkaistavaksi

Helsingin Puhelimen hinnoittelukäytäntö siirtyy kilpailuneuvoston ratkaistavaksi. Kilpailuviraston mielestä Helsingin Puhelin on hinnoitellut tilaajayhteydet ja kiinteät yhteydet syrjivästi, sitovasti ja kohtuuttomasti.

Viraston mukaan HPY on toiminta-alueellaan määräävässä asemassa kiinteän televerkon tilaajajohtojen tarjonnassa, ja se on käyttänyt asemaansa väärin sekä hinnoittelussaan että sitoessaan yhteyksien vuokrauksen muiden telepalveluiden hankkimiseen. Kohtuuton hinnoittelukäytäntö on kilpailuviraston mukaan aiheuttanut merkittäviä vahinkoja paikalliselle telekilpailulle ja HPY:n kanssa kilpaileville teleyrityksille. Esimerkistä käy Keravan kaupungin puhelinkeskuksen kokonaisratkaisusta järjestetty tarjouskilpailu. HPY:n kokonaistarjous oli halvempi kuin hinta, jolla kilpailevat operaattorit olisivat voineet vuokrata palveluun tarvittavat tilaajayhteydet.

Virasto onkin esittänyt kilpailuneuvostolle HPY:n määräävän markkina-aseman väärinkäytön lopettamista ja uhkasakon asettamista kiellon tehostamiseksi. Seuraamusmaksuksi virasto esittää 30 miljoonaa markkaa, koska kilpailurajoituslain kieltojen rikkominen on ollut laajaa, vakavaa ja pitkäaikaista.

Kilpailuvirastossa on vireillä useita Helsingin Puhelimen liittymämaksuihin ja paikallisiin telepalvelumaksuihin liittyviä toimenpidepyyntöjä, mutta myös Telehallintokeskus on puuttunut Helsingin Puhelimen hinnoitteluun. Telehallintokeskus vaati lokakuussa Helsingin Puhelinta alentamaan tilaajayhteyksiensä hinnoittelua helmikuun alkuun mennessä. Telehallintokeskus totesi tällöin telemarkkinalain nojalla, että HPY on ylihinnoitellut tilaajayhteyksien vuokrahintoja "merkittävästi" vahvaa markkina-asemaansa hyväksi käyttäen.

HPY: Yllättävää ja ristiriitaista

Helsingin Puhelin ilmoittaa pitävänsä Kilpailuviraston kannanottoa sekä yllättävänä että perusteluiltaan ristiriitaisena. Yhtiö on tiedotteensa mukaan koko ajan etsinyt oikeudenmukaista hinnoittelukäytäntöä nopeasti kehittyvään tietoliikennealaan.

Toimitusjohtaja Matti Mattheiszen muistuttaa, että juuri Kilpailuviraston mainitsemasta Keravan-kaupasta ei toimialan varsinainen valvoja ole löytänyt mitään moitittavaa. Mattheiszenin mielestä viraston kannanotto onkin summittainen ja vaikeasti ymmärrettävä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat