Hovioikeus: Stora Enso ei saanut kiky-sopimuksen nojalla yksipuolisesti vähentää työntekijöidensä pekkaspäiviä

Metsäyhtiö Stora Ensolla ei ollut oikeutta kilpailukykysopimuksen nojalla yksipuolisesti vähentää ylempien toimihenkilöiden lyhennysvapaapäiviä, katsoo Helsingin hovioikeus tuomiossaan.

Stora Enso -konsernin yhtiöissä työskentelevät ylemmät toimihenkilöt olivat katsoneet, ettei työnantajalla ollut oikeutta yksipuolisella päätöksellä pidentää heidän vuosittaista työaikaansa.

Työaikaa pidennettiin 24 tunnilla vähentämällä työntekijöiltä kolme lyhennysvapaapäivää eli niin sanottua pekkaspäivää vuoden 2017 alusta lähtien.

Yhtiöissä työskentelevien toimihenkilöiden työajan pidennyksestä oli sovittu työehtosopimuksella. Sen sijaan ylempien toimihenkilöiden osalta työajan pidennys oli perustunut työnantajan yksipuoliseen ilmoitukseen.

Hovioikeuden mukaan Stora Enson ylempien toimihenkilöiden työsuhteiden ehdoksi katsottiin vakiintuneen oikeus 13 lyhennysvapaapäivään vuodessa.

Työnantaja ei ollut näyttänyt, että ylempien toimihenkilöiden lyhennysvapaat olisi sidottu toimihenkilöiden vastaaviin vapaisiin. Ylempien toimihenkilöiden työaikaa ei siten ollut saanut pidentää toimihenkilöiden työehtosopimuksessa sovittuun työajan pidennykseen perustuen, kerrotaan hovioikeuden tiedotteessa.

Ratkaisullaan hovioikeus piti voimassa Helsingin käräjäoikeuden aiemman tuomion.

Hovioikeuden tuomio ei ole lainvoimainen. Siihen voi hakea valituslupaa korkeimmasta oikeudesta.

Lue myös:

    Uusimmat