Hovioikeus piti Halmeen tuomion ennallaan

Helsingin hovioikeus piti ennallaan käräjäoikeuden kansanedustaja Tony Halmeelle langettaman ehdollisen 4 kuukauden vankeustuomion. Halme aikoo hakea valituslupaa korkeimmasta oikeudesta.

Halme sai lisäksi 4500 euron sakon. Käräjäoikeus tuomitsi kansanedustajan viime vuoden tammikuussa salakuljetuksesta, laittomaan tuontitavaraan ryhtymisestä, ampuma-aserikoksesta, varomattomasta käsittelystä ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Hovissa Halme vaati, että syytteet dopingaineiden salakuljetuksesta ja laittomaan tuontitavaraan ryhtymisestä pitää hylätä kokonaan. Lisäksi Halme esitti, että dopingaineiden takavarikko pitää kumota ja aineet palauttaa hänelle. Hovioikeus ei myöntynyt kansanedustajan vaatimuksiin.

"Rangaistus lievennettävä sakoiksi"

Halmeen asianajaja Heikki Lampela sanoo, että tarkoituksena on nyt hakea valituslupaa korkeimmasta oikeudesta.

-Tässä on aineksia valitusluvan hakemiseen. Halme oli saanut dopingaineita lahjaksi kavereiltaan, eikä voida tietää, onko aineet tuotu Suomeen laillisesti vai laittomasti.

Lampelan mukaan valitus koskee dopingaineista tuomittuja rikoksia, joita vaaditaan edelleen hylättäviksi.

-Rangaistus on lievennettävä sakkotuomioksi, Lampela sanoo.

Halme myönsi hovissa tuoneensa vuonna 2001 Turkin Marmariksesta pahvilaatikollisen hormoneita kehonrakennusta varten. Hän kuitenkin sanoi, että oli hakenut aineisiin reseptin turkkilaiselta lääkäriltä ja selvittänyt tutuilta tullimiehiltä, paljonko aineita voi omaan käyttöön tuoda Euroopan talousalueen ulkopuolelta. Hovissa turkkilaista reseptiä ei koskaan esitetty tai tuttuja tullimiehiä nimetty.

Hovioikeus totesi, ettei reseptillä ole edes merkitystä. Halme ei olisi saanut tuoda aineita maahan lainkaan, ja hän on ollut itse vastuussa maahantuontia koskevien määräysten noudattamisesta.

Konitohtori käytti aineita hevosiin

Syytettä laittomaan tuontitavaraan ryhtymisestä Halme kutsui oikeudessa naurettavaksi. Kansanedustaja kertoi saaneensa hormoneja tuttaviltaan, joita hän kutsui ammattilääkäriksi ja konitohtoriksi. Halme oli olettanut, että hänen sponsoriensa antamat hormonit oli tuotu laillisesti maahan ja tarkoitettu käytettäväksi lääketieteellisessä tutkimuksessa.

Asiantuntijan mukaan aineet oli tarkoitettu vain eläinlääketieteelliseen toimintaan. Halme ei paljastanut hovioikeudessa sponsoriensa nimiä. Hän kuitenkin kertoi luottaneensa tuttaviinsa, koska esimerkiksi konitohtori käytti samoja aineita kalliisiin ravihevosiin.

-Niiden liha on varmasti arvokkaampaa kuin minun, Halme kuittasi hovissa.

Oikeus ei kuitenkaan uskonut, että Halmeen saamat aineet olisivat päätyneet ensin jonkun yrityksen kautta Suomeen tutkimustoimintaan tai eläinlääkärille ja sieltä lopulta kehonrakennukseen. Oikeus katsoi, että aineet on salakuljetettu maahan ja Halme on käyttäessään lääkeaineita ryhtynyt laittomaan tuontitavaraan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat