Hovioikeus kumosi Antti Rinteen sakkorangaistuksen

Helsingin hovioikeus kumosi käräjäoikeuden Antti Rinteelle langettaman sakkorangaistuksen.

Käräjäoikeus oli katsonut, että Rinne oli Toimihenkilöunionin puheenjohtajana toimiessaan syyllistynyt laittomien lakkojen järjestämiseen joulukuussa 2009 ja tammikuussa 2010.

Syyttäjän mukaan Rinne oli velvoittanut työntekijöitä työnseisauksiin ilmoittamatta asiasta viimeistään kahta viikkoa etukäteen valtakunnansovittajalle ja työnantajille. Käräjäoikeus tuomitsi Rinteen sakkorangaistukseen syyskuussa 2011 työriitojen sovittelusta annetun lain rikkomisesta.

Lain mukaan syytettä ei kuitenkaan voida nostaa, ellei asianomistaja ole ilmoittanut rikoksesta. Hovioikeus katsoi, ettei Rinteen oikeuteen haastaneita työnantajayrityksiä voida pitää asianomaisena, vaan ilmoitus syytteestä olisi pitänyt tulla työriidan vastapuolelta, Teknologiateollisuus ry:ltä. Niinpä hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja vapautti Rinteen käräjäoikeuden tuomitsemasta rangaistuksesta.

– Olen tyytyväinen päätökseen. Oikeus voitti. En oikeastaan missään vaiheessa pelännyt häviäväni, koska juridinen pohja tässä jutussa on ollut niin heikko, Rinne sanoi MTV3:n uutisille.

Nykyisin Rinne toimii ammattiliitto Pron puheenjohtajana. Pro syntyi alkuvuodesta 2011, kun Toimihenkilöunioni ja Ammattiliitto Suora yhdistyivät.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat