Hovioikeus hylkäsi Vaasan kaupunginjohdon lahjussyytteet

Hovioikeuden arvion mukaan kaupunginjohtaja sen paremmin kuin entinen tiejohtajakaan eivät ottaneet vastaan sellaisia etuja, jotka olisivat olleet omiaan vaikuttamaan virkamiesten toimintaan palvelussuhteessa.

Vaasan kaupunginjohtoa ja Osuuskauppa KPO:ta vastaan nostetut lahjussyytteet kaatuivat Vaasan hovioikeudessa. Hovioikeus hylkäsi syytteet kokonaisuudessaan tänään.

Syyttäjä oli vaatinut Vaasan kaupunginjohtajalle Markku Lumiolle, apulaiskaupunginjohtaja Heikki Longalle ja teknisen viraston johtajalle Heikki Vehkaojalle rangaistusta lahjuksen ottamisesta. Syytteessä lahjuksen ottamisesta oli niin ikään Vaasan tuolloinen tiejohtaja.

Syytteet liittyvät kaupunginjohdon muutaman vuoden takaisiin Saariselän ja Tallinnan matkoihin. Matkat kustansi KPO. Hovioikeus katsoi ratkaisussaan, ettei KPO:n toimitusjohtaja Martti Eurola syyllistynyt lahjuksen antamiseen, kun Osuuskauppa maksoi matkat ja kestitsi vieraita.

Myös Vaasan käräjäoikeus hylkäsi kesäkuussa pääosan syytteistä. Käräjäoikeus katsoi kuitenkin kaupungin johtajakolmikon syyllistyneen lahjusrikkomukseen Tallinnan matkan osalta. Tekoa pidettiin niin vähäisenä, että johtajat jätettiin tuomitsematta rangaistukseen.

Osuuskauppa KPO:lla oli matkojen aikaan vuosina 2002-2003 vireillä Vaasassa ABC-liikennemyymälää koskeva kaavoitushanke. Hovioikeuden mielestä KPO:n ei kuitenkaan näytetty saaneen hankkeen osalta mitään erityistä kohtelua.

Hovioikeuden mukaan syytettyjen mahdollisuudet vaikuttaa suoraan hankkeita koskevaan päätöksentekoon olivat muutoinkin melko vähäiset. Selvitysten perusteella vain apulaiskaupunginjohtaja oli esittelijänä ollut mukana kaupungin päätöksenteossa.

Kestitystä pidettiin kohtuullisena

Hovioikeus ei katsonut myöskään kestitysten matkoilla ylittäneen selvästi kohtuutta. Ainoastaan samppanjatarjoilu Tallinnan matkalla oli rajatapaus, huomautti hovioikeus ratkaisussaan.

Hovioikeuden arvion mukaan kaupunginjohtaja sen paremmin kuin entinen tiejohtajakaan eivät ottaneet vastaan sellaisia etuja, jotka olisivat olleet omiaan vaikuttamaan virkamiesten toimintaan palvelussuhteessa. Syytettyjen menettely ei hovioikeuden mielestä ollut myöskään sellaista, että se olisi heikentänyt luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen.

Näillä perusteilla hovioikeus hylkäsi kaikki syytteet.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat