Hovioikeudelle jäi Auerin syyllisyydestä ”vähintäänkin varteenotettava epäily”

Hovioikeus: Auer on syytön 5:36

Vaasan hovioikeus pui päätöksessä Ulvilan murhan tapahtumia hyvin seikkaperäisesti - jopa pohdiskelevasti. Oikeus päätyy siihen, että Anneli Auerin syyllisyydestä jää vähintäänkin varteenotettava epäily.

120-sivuinen päätös on jaoteltu kohtiin, joita on kaikkiaan 337. Niissä jokainen todiste ja todistajanlausunto käydään läpi ja pohditaan sen merkitystä.

Hovioikeus toteaa, että paljon kiinnostusta herättäneessä tapauksessa halutaan saada selville totuus.

- Hovioikeuden tehtävä rajoittuu kuitenkin ainoastaan siihen totuuteen, joka voidaan saavuttaa sille esitetyn oikeudenkäyntiaineiston perusteella, oikeus kirjoittaa päätöksessään.

Hovioikeus moittii useissa kohdissa poliisitutkintaa kovaan sävyyn. Moni kysymys jää auki. 

- Se, ettei takkahuoneen ja terassin ulkopuolisia tiloja ole teknisessä rikostutkinnassa tutkittu perusteellisemmin, on pidettävä vakavana puutteena. Jos näin olisi tehty, olisi voitu saada sellaista näyttöä, joka olisi voinut yhtä hyvin puhua Anneli Auerin syyllisyyden puolesta kuin sitä vastaankin, hovi muun muassa toteaa.

Lavastus?

Hovioikeus päätyy esimerkiksi surmaamishetken osalta siihen, että Lahti oli kuollut vain hieman ennen poliisipartion tuloa paikalle. Hätäkeskuksessa tallentuneelta puhelulta kuuluvia uhrin valitusääniä ei ollut siis nauhoitettu etukäteen.

Tämä saa hovioikeuden pohtimaan sitä, olisiko Auer ehtinyt lavastaa kaiken ulkopuolisen tekemäksi. Ensimmäinen poliisipartio saapui paikalla kolme minuuttia 20 sekuntia hätäkeskuspuhelun päättymisen jälkeen. Eikä Auer voinut tietää kauanko partiolla menisi.

Oikeus ihmettelee myös sitä, että jos Auer olisi surmannut Lahden, niin tämän olisi pitänyt onnistua lavastuksessa niin täydellisesti, ettei tekninen tutkinta sitä havainnut.

”Hämmentävä hätäpuhelu”

Toisaalta taas oikeus katsoo hätäpuhelun tukevan Auerin syyllisyyttä. Oikeus ihmettelee, miksi Auer ei pelännyt itsensä tai lastensa takia, jos talossa oli hänen miestään surmaava ulkopuolinen. Tällaisen ulkopuolisen ääniä ei kuulu ja Auer on poissa puhelimesta, kun miehen valitus päättyy.

- Nämä herättävät luonnollisesti kysymyksiä ja kaipaavat vastauksia. Yksiselitteisiä, varmoja vastauksia ei voida antaa, koska tilanne on ollut yllätyksellinen ja Anneli Auer on voinut käyttäytyä luonteelleen tyypillisellä tavalla: hän on järkeistänyt stressitilanteen ja toiminut sen mukaisesti, hovioikeus lausuu.

Hovioikeus toteaa päätöksessä suoraan, että puhelutallenne ja siitä ilmenevä tapahtumien kulku on hämmentävä.

Jää varteenotettava epäily

Hovioikeuden päätös syntyi äänin 2-1. Kahdelle tuomarille jäi varteenotettava epäily.  

- Hätäkeskuspuhelutallenteelta ilmenevät, ihmetystä herättävät seikat voivat yhdessä Anneli Auerin peruuttamien esitutkintalausumien kanssa saada näyttöä arvioivan tuomarin henkilökohtaisella tasolla vakuuttumaan siitä, että Anneli Auer on surmannut Jukka Lahden, ellei harkinnassa oteta riittävällä vakavuudella huomioon alkuperäisen teknisen rikostutkinnan ja kohteessa muutoin tehdyn tutkinnan tuottamaa todistelua, joka puhuu Anneli Auerin syyttömyyden puolesta.

- Mahdollisesta vakuuttuneisuudesta huolimatta ei voida sivuuttaa sitä, että asiassa on jäänyt useita asian ratkaisemisen kannalta keskeisiä kysymyksiä epäselviksi.

- Kun otetaan lisäksi huomioon lukuisat ulkopuoliseen tekijään viittaavat seikat ja Anneli Auerilla rikospaikan lavastamisen viimeistelyyn käytettävissä ollut erittäin lyhyt aika, Anneli Auerin syyllistymisestä siihen, että hän olisi surmannut Jukka Lahden jää vähintäänkin varteenotettava epäily.

Kun epäily jää, niin syytteet on hylättävä.


Lue myös:

    Uusimmat