Hovi hylkäsi Hankenin opiskelijoiden korvausvaatimukset

Myös Vaasan hovioikeus on hylännyt ruotsinkielisen kauppakorkeakoulun Svenska Handelshögskolanin entisten opiskelijoiden nostaman kanteen. Yhteensä 15 Hankenilla opiskellutta haastoi entisen opinahjonsa oikeuteen mielestään valheellisista tutkintolupauksista ja vaati korvauksia ansionmenetyksistä.

Vaasan käräjäoikeus hylkäsi keväällä 2002 opiskelijoiden korvausvaatimukset. Opiskelijat vaativat koululta noin 700 000 euron korvauksia.

Oikeudessa käsitelty jupakka koski Hankenin Vaasan toimipisteessä annettua matkailualan koulutusta. Koulutus ei kanteen nostaneiden opiskelijoiden mukaan johtanut luvattuun kansainvälisesti käypään korkeakoulututkintoon.

Hovioikeus katsoi, ettei Hanken ollut antanut markkinoinnissaan harhaanjohtavaa kuvaa, vaan opiskelijat olivat saaneet luvatunlaista koulutusta. Näin ollen hovioikeus vahvisti käräjäoikeuden näkemyksen siitä, että opiskelijoiden olisi pitänyt viimeistään opintojen alkaessa ymmärtää koulutuksen luonne.

Hovioikeus määräsi, että entisten opiskelijoiden tulee yhteisvastuullisesti korvata Hankenin oikeudenkäyntikuluja lähes 15 000 euron verran.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat