Hotelliöissä miljoonan pudotus

Kuluva vuosi on ollut matkailualalla poikkeuksellisen vaikea, ilmenee työ- ja elinkeinoministeriön toimialaraportista.

Matkailuala arvelee hotelliyöpymisten vähenevän tänä vuonna jopa miljoonalla edellisvuodesta. Huoneiden käyttöaste on painunut alle 50 prosentin. Myös hinnat ovat olleet kysynnän myötä laskussa.

Ulkomaalaisia asiakkaita on ollut tänä vuonna jopa kymmenen prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Etenkin idästä tulevien matkailijoiden määrä on ollut aiempina vuosina komeassa nousussa, mutta tänä vuonna venäläismatkailijoiden määrä on pysähtynyt ja jopa kääntynyt laskuun.

Ei vielä edellisen laman lukemissa

Lama on vähentänyt myös suomalaisten matkailuintoa. Matkailualan yritysten kannattavuus on ollut heikkoa, eikä uusia investointeja ole juuri tehty. Lainaraha on ollut tiukassa ja rakentaminen kallista.

Vielä 90-luvun laman kaltaisessa suossa ei kuitenkaan vielä olla. Yritykset eivät ole korviaan myöten veloissa ja kuluttajien matkailuinnon arvellaan elpyvän pian.

Matkailualan työntekijöille TEM:n raportti ei kuitenkaan lupaa hyvää, sillä työllisyydessä ei ole odotettavissa pikaista käännettä parempaan.

Vielä vuosi sitten kärsittiin työvoimapulasta, mikä sai monet nuoret suuntaamaan alalle. Tänä vuonna on kuitenkin nähty jo työvoiman ylitarjontaa. Tästä ovat kärsineet erityisesti pätkätyöläiset, joista erityisesti vuokrafirmojen palveluksessa olevat ovat nyt ahtaalla.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat