Hotelliketju lupaa asiakkailleen "työttömyysturvan"

Taantuman tuoma epävarmuus on herättänyt matkailualan vastaantuloon.

Lapin suurin hotelliketju Lapland Hotels lupaa palauttaa ennakkoon maksettujen varausten hinnan, jos asiakas joutuu työttömäksi ennen lomaansa ja haluaa perua varauksensa. Normaalisti ennakkomaksuja ei palauteta missään tilanteessa.

"Työttömyysturvaksi" nimetyllä lupauksella hotelliketju haluaa virkistää hiipuvaa kysyntää.

- On selkeästi havaittavissa, että ihmiset pidättelevät päätöksentekoansa ja varmasti nämäviime aikojen päätökset lomautuksista ja yt-menetteyistä osaltaan ruokkivat sitä epävarmuutta. Tällä on lähdetty poistamaan sit, että (asiakas) voi helposti perua slomansa, jos olennaisia muutoksia perheen taloustilanteessa tapahtuu, ketjun johtaja Ari Vuorentausta selittää.

Taantuma on kuluvan kevätsesongin aikana näkynyt Lapin matkailussa toistaiseksi lähinnä yritysmatkojen sekä osin ulkomailta tulevien vieraiden määrän vähentymisenä.

- Vientiteollisuutta emme voi edistää, mutta osaltamme voimme tukea ja rohkaista suomalaisia käyttämään palveluita taantumasta huolimatta.(...) Työttömyystakuu on yksi keino tehdä palveluiden käyttämisestä tässäkin talouden tilanteessa houkuttelevaa, Vuorentausta sanoo.

Lapland Hotels -ketjuun kuuluu kymmenen hotellia yhdeksässä Lapin lomakohteessa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat