Hotelli- ja ravintolayrittäjille tulossa yhteinen liitto

Kolme majoitus- ja ravintola-alan liittoa ovat ensi vuoden alussa yhdistymässä Suomen hotelli- ja ravintolaliitoksi (SHR).

Yhteen menevät liitot ovat Hotelli- ja ravitsemisalan yrittäjäliitto (HRY), Hotelli- ja ravintolaneuvosto (HRN) sekä Majoitus- ja ravitsemusalan työnantajaliitto (MaRa). Kaikkien kolmen kattojärjestö on Palvelutyönantajat.

Alan yksityisiä yrittäjiä edustava HRY päätti liittonsa lakkauttamisesta eilen Turussa pidetyssä liittokokouksessa. HRY:n puheenjohtajan Ari Karvosen mukaan myös kahden muun liiton hallitukset ovat hyväksyneet edunvalvonnan yhdistämisen.
-HRY:n varojen siirtämisestä uudelle yhteisliitolle päätetään kesäkuun lopulla, Karvonen sanoo.

Karvosen mielestä uusi itsenäisen liitto selkeyttää monin tavoin tilannetta.
-Uusi liitto kerää itse jäsenmaksut ja ostaa työmarkkinapalvelut Palvelutyönantajilta. Toimimme tavallaan päänavaajana palvelualojen edunvalvonnan yhdentämisessä. Uskomme, että lähivuosina tullaan näkemään vastaavia ratkaisuja myös muilla aloilla, Karvonen arvelee.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat