Hotakainen sai Runeberg-palkinnon

Kari HotakaisenIhmisen osa -romaani on saanut 10 000:n euron Runeberg-kirjallisuuspalkinnon. Teos oli ehdolla myös Finlandia-palkintoon. Raadin mukaan Ihmisen osa on Hotakaisen tähänastisen romaanituotannon huippua. Ravisteleva lukukokemus piirtää ulotteikasta ja syvätarkkaa kuvaa ajastamme ja sen kehityssuunnista, raati arvioi.

Romaani kuvaa kahden sukupolven, eläkkeellä olevien pienyrittäjien ja heidän lastensa kautta Suomen ja maailman nopeaa muuttumista.

- Kuva ei ole lohdullinen mutta ei myöskään toivoton. Pienyrittäjien niukkanakin toimiva elämänhallinta luhistuu lasten yrityksissä kotiutua uuden talouden työtehtäviin. Moni mediasta tuttu ajanilmiö ja epäkohta analysoidaan henkilöiden kautta ja näytetään heidän sisäisenä kokemuksenaan. Keskiöön tulevat työssä jaksaminen ja uupuminen, työttömyys ja köyhyys, maahanmuutto ja vierasviha, arvokriisit ja motivaatiotyhjiöt, perusteluissa kuvaillaan.

- Ihmisen osa on sujuvalukuinen mutta ajatuksellisesti pitkään ja syvältä askarruttava romaani. Sen kertojina vuorottelevat "elämänsä" eli tarinansa 7000 eurolla myyvä vanha nainen, Salme Malmikunnas, ja aihepulaa poteva kirjailija, joka kuulemistaan tarinoista rakentaa romaaniaan. Heidän vastakkaisuuksiinsa kuuluvat eri käsitykset toden ja sepitteen luonteesta ja suhteista. Henkilöiden ja heidän edustamiensa arvojen välille kehittyy ja kärjistyy konflikteja. Lukijan jännitys nousee intensiiviseksi niin juonen kuin teemojen tasolla, arvioidaan perusteluissa.

- Ihmisen osa piirtää yhteiskunnan kehitysvaiheesta kuvan, joka on samanaikaisesti hyytävän terävä ja karmivan hauska. Ongelmat tuntuvat kärjistyneen nopeammin kuin kykymme käsitellä tai ratkaista niitä. Hotakainen rikastaa romaanitaiteen parhaita traditioita tähän aikaan pureutuvalla analyysilla ja kritiikillä, raati kiittelee.

Runeberg-ehdokkaat valinneessa esiraadissa olivat puheenjohtaja, kirjallisuudentutkija ja kriitikko Rita Paqvalén, kirjailija Orvokki Autio ja tutkija ja suomentaja Anna Helle. Voittajan valitsi seitsemän ehdokkaan joukosta raati, johon kuuluivat filosofian tohtori, kirjallisuudentutkija ja kriitikko Eija Komu, toimittaja Petter Lindberg ja filosofian tohtori, kirjailija ja kirjallisuudentutkija Markku Envall, joka toimii raadin puheenjohtajana.

Runeberg-palkinto on sanomalehti Uusimaan, Porvoon kaupungin, Suomen Kirjailijaliiton, Suomen arvostelijain liiton ja Finlands Svenska Författareföreningin kirjallisuuspalkinto. Palkinto on perustettu vuonna 1986. Viime vuonna palkinnon voitti kirjailija Sofi Oksanen romaanillaan Puhdistus.

Palkinto jaetaan vuosittain Porvoossa kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin nimikkopäivänä. Palkinto on luotu tukemaan laatukirjallisuutta, mutta myös antamaan uusia aineksia kirjalliseen keskusteluun ja virkistämään Runebergin päivän viettoa.

Runeberg-palkinnon maksavat yhdessä sanomalehti Uusimaa ja Porvoon kaupunki.

Katso Terhi Hyvärisen raportti Porvoosta

Lue myös:

    Uusimmat