Hornetien törmäykseen vaikutti useita syitä

Hornetien yhteentörmäystä selvittänyt tutkijalautakunta on saanut valmiiksi koneiden vaurioihin perustuvan teknillisen tutkinnan ja analysoinut onnettomuuteen liittyvät rekisteröintitallenteet.

- Tähän mennessä tutkitun perusteella on todennäköistä, että onnettomuuteen johtaneita syitä on useita. Tapahtuman syynä ei ole yksinomaan ohjaajan inhimillinen virhe, vaan useampia kokonaisuuteen vaikuttaneita tekijöitä. Teknilliset syytekijät on kuitenkin suljettu pois, tutkijalautakunnan puheenjohtaja Jaakko Saatsi sanoo.

Ilmavoimien yölentotoimintaa koskevia menettelyjä tarkistettiin tutkijalautakunnan esityksestä heti onnettomuuden jälkeen. Ilmavoimien komentajan asettama tutkijalautakunta jatkaa työtään ja selvittää muun muassa lentokoulutusohjelmia lentoturvallisuuden kannalta sekä lentopalveluksen johtamismenettelyjä.

Koneet törmäsivät tehtävän alussa


Kaksi Satakunnan Lennoston Hornetia törmäsi harjoitusalueella tehtävän alkaessa illalla 8. marraskuuta. Samalla korkeudella lentäneet koneet kaartoivat vasemman kautta tulosuuntaansa ja törmäsivät kaarron loppuvaiheessa 9,5 kilometrin korkeudessa toisiinsa.

Molempien koneiden lennonrekisteröintitallenteet säilyivät onnettomuudessa vahingoittumattomina. Tallenteet sisältävät runsaasti tietoa tapahtumista aina törmäystä seuranneisiin lennon vaiheisiin saakka.

Lautakunta on selvittänyt tallenteiden perusteella koneiden lentoradat ja törmäystapahtuman. Niistä tehdyt havainnot ovat yhteneviä koneisiin tulleiden vaurioiden ja ohjaajien kertomusten kanssa.

Ohjaaja pelastautui puoli minuuttia törmäyksen jälkeen

Törmäyshetkellä koneet lensivät samansuuntaisesti noin 16 astetta risteävillä lentosuunnilla. Parin johtokoneen HN-413:n lentonopeus oli noin 680 km tunnissa ja siihen vasemmalta törmänneen HN-430:n lentonopeus noin 625 km tunnissa (kuva koneiden lentoradoista törmäyshetkellä).

Törmäystilanteessa alavasemmalta tulleen HN-430:n sivuvakaimet iskeytyivät HN-413:n eturunkoon. Tämän jälkeen törmänneen koneen peräosan rakenteet vaurioittivat HN-413:n alarungon verhousta ja oikean siiven rakenteita.

Törmäyksessä HN-430:n pyrstöosa tuhoutui ja kone joutui hallitsemattomaan lentotilaan. Koneen ohjaaja pelastautui maahan syöksyvästä koneesta heittoistuimella puoli minuuttia yhteentörmäyksen jälkeen noin 6,5 kilometrin korkeudessa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat