Hormonilihasota EU:n ja Yhdysvaltojen välillä kiihtyy

Hormonilihasota on hiertänyt suhteita Atlantin molemmin puolin jo yli kymmenen vuotta, mutta nyt Yhdysvallat aikoo ottaa entistä kovemmat aseet käyttöön.

Kiista hormonilihasta kiihtyy EU-maiden ja Yhdysvaltain välillä ensi viikolla, kun Yhdysvallat määrää uusille eurooppalaistuotteille rangaistustulleja.

Samalla kun eurooppalaiset kuluttajat haluavat entistä vähemmän hormonilihaa, Yhdysvallat turvautuu koviin vastatoimiin. Uuden lain nojalla Yhdysvallat vaihtaa puolen vuoden välein eurooppalaistuotteita, joille se asettaa rangaistustullit.

MTV3:n haastattelema Valkoisen Talon edustaja ei usko tuoreeseen eurooppalaistutkimuksen, jonka mukaan yksi hormoneista aiheuttaa syöpää.
-Meidän tiedemiestemme mukaan tutkimus on epäilyttävä. Amerikkalaiset ja eurooppalaiset tutkimukset 10 vuoden ajalta osoittavat, ettei terveysriskiä ole. Politiikkamme perustuu näihin tutkimuksiin, kertoo kannastaan Eurooppa-neuvonantaja Anthony Blinken Valkoisesta Talosta.

Suomi on tähän asti onnistunut pysyttelemään vastatoimien ulkopuolella, mutta nyt suomalaisen kauran pelätään kuuluvan rangaistustullien listalle. Ulkomaankauppaministerin Kimmo Sasi sanoo Suomen olevan hyvin huolissaan uudesta listasta. Sasi pelkääkin, että kaura tulisi rangaistustullien tuotelistaan ensi maanantaina.

Pelkästään viime vuonna eurooppalaistuotteisiin kohdistuneet rangaistustullit tuottivat yli 300 miljoonaa dollaria samalla kun lukuisien eurooppalaisten tuotteiden myynti vaikeutui merkittävästi Yhdysvaltain markkinoilla.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat