Hormonilihan tuontikielto vastoin WTO:n sääntöjä

Euroopan unionin asettama hormonilihaa koskeva tuontikielto sotii kansainvälisiä kauppasääntöjä vastaan, päätti Maailman kauppajärjestön WTO:n kiistalautakunta. EU:n komission edustaja sanoi tänään Brysselissä, että komissio todennäköisesti valittaa lautakunnan päätöksestä kuultuaan sitä ennen EU:n jäsenmaita.

Komission mielestä WTO:n lautakunta ei ole ottanut tarpeeksi huomioon tieteellisiä todisteita, että eläinten käsittely hormoneilla on uhka kansanterveydelle. WTO tutki EU:n tuontikieltoa Yhdysvaltain ja Kanadan pyynnöstä. EU:n valitus tuskin menee läpi ja tuolloin unioni voidaan pakottaa maksamaan Yhdysvalloille ja Kanadalle korvauksia menetetyistä vientituloista.

Kasvuhormonilla käsitellyn lihan tuontikielto on ollut voimassa yhdeksän vuotta. Amerikkalaisten mukaan hormonilihan vaarallisuudesta ihmisille ei ole mitään todisteita.

EU:n komissiossa ollaan huolestuneita siitä, että lihankulutus jälleen laskee, jos hormoniliha tulee kauppoihin. Naudanlihan kysyntä on pikku hiljaa alkanut palautua sen romahdettua hullun lehmän taudin myötä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat