Hormoniliha pysyy tuontikiellossa

EU:n komissio on päättänyt pitää voimassa kasvuhormoneilla tuotetun naudanlihan tuontikiellon uusien selvitysten osoitettua, että liha saattaa olla ihmiselle vaarallista.

Kuluttaja-asioista vastaava komissaari Emma Bonino sanoo selvitysten osoittavan, että komissio oli oikeassa kieltäessään aikoinaan hormonilihan tuonnin. Kielto on ollut voimassa jo kymmenen vuotta. Mutta koska lihaan liittyvistä terveysriskeistä ei ole ollut riittävästi todisteita, vaati Maailman kauppajärjestö, että EU:n on avattava markkinansa hormonilihan tuonnille.

Komission on määrä ensi viikolla ottaa kantaa siihen, kuinka WTO:n vaatimukseen tuonnin vapauttamisesta tulisi suhtautua uusien selvitysten valossa. Yhtenä vaihtoehtona on mainittu, että EU maksaisi korvauksia mm. Yhdysvaltain ja Kanadan hormonilihan tuottajille. Myös lihan merkintä kaupoissa on noussut esille.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat