Hormonikauppias oikeudessa

Yhtä kaikkien aikojen suurimpiin kuuluvista hormonitakavarikoista käsiteltiin tänään Hämeenlinnan käräjäoikeudessa. Jutussa on toistakymmentä syytettyä, joita syytetään laittomaan tuontitavaraan ryhtymisestä sekä lääkerikoksesta.

Päätekijän osalta jutun käsittely jatkuu toukokuussa. Sen sijaan muut yksitoista syytettyä kuulevat tuomionsa maaliskuun alussa. Syytteen mukaan helsinkiläismies salakuljetti Suomeen 12 matkalaukullista hormoneja. Kaikkiaan ampulleja kertyi 200 000 ja tabletteja 300 000 kappaletta. Tuontitavaran arvo nousee yli neljään miljoonaan markkaan. Hormoneja myytiin pääasiassa voimailusaleille ja kehonrakentajille eri puolilla maata.

Helsinkiläismiestä syytetään kirjanpitorikoksesta, törkeästä veropetoksesta, salakuljetuksesta ja lääkerikoksesta. Syyttäjä vaatii hormonikaupasta saatuna hyötynä valtiolle 1,4 miljoonaa markkaa sekä takavarikoitua kahden miljoonan markan hormonierää valtiolle menetetyksi.

Rahaa 46-vuotiaan miehen pankkitilien läpi on kulkenut 1,7 miljoonaa markkaa. Selvittämättä on, miten arvokkaassa lastissa olleet laukut tuotiin Suomeen. Tutkinnassa ei ole myöskään ilmennyt, että hormoneja olisi myyty bodaripiirien ulkopuolelle. Syytetyllä on yhteyksiä Englantiin, Saksaan ja Viroon.

Hormonijutun oikeudenkäynti on nyt kestänyt noin vuoden. Juttu sai alkunsa, kun eräältä hämeenlinnalaisostajalta löytyi huumeita sekä hormoneja.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat