Hoon: Kelly tuki Britannian Irakin-politiikkaa

Britannian puolustusministeri Geoff Hoon antoi lausuntonsa David Kellyn itsemurhan tutkimuksissa.

Britannian puolustusministeri Geoff Hoon kiisti keskiviikkona olleensa vastuussa edesmenneen aseasiantuntija David Kellyn nimen vuotamisesta julkisuuteen. Hoonia kuultiin Kellyn itsemurhaan liittyvissä kuulusteluissa.

Hoon kuitenkin sanoi, ettei hän pitänyt Kellyn suojelemista julkisuudelta oikeana ratkaisuna enää sen jälkeen, kun Kelly oli myöntänyt keskustelleensa BBC:n toimittajan kanssa. Toimittaja väitti myöhemmin radiossa Britannian hallituksen liioitelleen Irakin joukkotuhoaseuhkaa perustellakseen Irakia vastaan aloitettua sotaa.

Britannian pääministeri Tony Blair hyväksyi päätöksen olla suojelematta Kellyä, Hoon sanoi kuulustelijoille. Kuulusteluissa on jo aiemmin käynyt ilmi, että Hoon oli ohittanut korkea-arvoisen virkamiehen pyynnön olla saattamatta Kellyä julkiseen kuulusteluun. Kelly surmasi itsensä pian Britannian parlamentin alahuoneen suorittaman kuulustelun jälkeen.

Hoon ja Kelly tapasivat sattumalta

Hoon kertoi myös kuulusteluissa Kellyn tukeneen Britannian hallituksen Irakin-politiikkaa. Kelly oli ilmaissut kantansa kahvilassa, jossa miehet olivat sattumalta tavanneet. Hoon sanoi, ettei hän kuitenkaan ollut tiennyt, kuka hänen keskustelukumppaninsa kahvilassa oli. Kellyn henkilöys oli valjennut hänelle vasta tämän itsemurhan jälkeen.

Hoon sanoi olevansa huolestunut väitteistä, joiden mukaan Britannian hallitus olisi liioitellut muistioissaan Irakin entisen hallinnon kykyä käyttää joukkotuhoaseita. Hoonin mukaan yleisölle tai parlamentille ei annettu riittävästi välineitä muistion tietojen paikkansapitävyyden arvioimiseksi.

Blairia kuullaan Kellyn kuolemaan johtaneista tapahtumista huomenna.

(MTV3-STT-AFP-DPA-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat