Hongkongissa jatkettiin siipikarjan teurastusta

Hongkongin terveysviranomaiset jatkoivat tänään siipikarjan teurastamista puhdistaakseen alueen tappavasta ns. lintuflunssasta.

Yli tuhat ihmistä on työskennellyt toissapäivästä lähtien tuhotakseen noin 1,3 miljoonaa kanaa ja epälukuisen määrän kanojen lähipiirissä kasvatettua muuta siipikarjaa. Hongkongin hallitus vakuutti tänään, että tilanne on hallinnassa ja se on laatinut myös valmiussuunnitelman siltä varalta, että lintuflunssasta syntyisi laaja epidemia. Päätös siipikarjan joukkoteurastuksista tehtiin sen jälkeen kun asiantuntijat päättelivät, että H5N1-virus tarttuu todennäköisesti suoraan linnuista ihmisiin. Operaatio kattaa 160 kanatarhaa, 39 muun siipikarjan tarhaa, kaksi tukkutoria ja yli 1000 elävää siipikarjaa myyvää kauppaa.

Kiinan terveysviranomaiset ilmoittivat tänään, ettei lintuflunssaa ole tavattu Kiinan sisämaan maakunnissa. Lausunnon välitti maailmalle uutistoimisto Xinhua, joka ei maininnut mitään Hongkongin läheisyydessä sijaitsevista rannikkomaakunnista. Etelä-Afrikka ilmoitti tänään lopettavansa siipikarjan tuonnin Kiinasta toistaiseksi estääkseen lintuflunssan leviämisen Etelä-Afrikkaan. Myös Hongkong on kieltänyt elävien kanojen tuomisen Kiinasta. Hongkong aikoo jatkaa viikon voimassa ollutta kieltoa kolmella tai neljällä viikolla.

Thaimaassa viranomaiset ovat ryhtyneet varautumaan lintuflunssan leviämisen varalta. Bangkokin kanainväliselle lentokentälle on toimitettu Maailman terveysjärjestön hyväksymiä kemikaaleja, joilla voidaan tutkia mahdollisesti flunssavirusta kantavia matkustajia. Neljä ihmistä on toistaiseksi kuollut lintuflunssaan Hongkongissa.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat