Hondurasin presidentti: Salaliittolaiset kaappasivat minut

Hondurasin presidentti Manuel Zelaya on hakenut turvapaikkaa Costa Ricasta, jonne vallankaappauksen tehneet sotilaat lennättivät hänet.

- Olen salaliiton ja kidnappauksen uhri, Zelaya sanoi Costa Ricassa alkuillasta Suomen aikaa.

Zelayan mukaan hänen henkivartijansa taistelivat vallankaappauksen tehneitä sotilaita vastaan puolen tunnin ajan. Telesur-tv-aseman haastattelema Zelaya sanoi heränneensä laukauksiin.

Hän vetoaa hondurasilaisiin, jotta nämä "puolustaisivat demokratiaa väkivallattomin keinoin". Zelaya sanoo olevansa yhä Hondurasin presidentti.

Zelaya vaatii Yhdysvaltoja kertomaan, onko maalla osuutta vallankaappaukseen. Yhdysvallat kiistää, että sillä olisi mitään osuutta Hondurasin tapahtumiin.

Obama ilmaisi huolensa

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama sanoo olevansa syvästi huolissaan siitä, että Hondurasin armeija pidätti maan presidentin ja karkotti tämän maasta.

- Kuten Amerikan valtioiden järjestö OAS, minäkin vaadin kaikkia hondurasilaisia poliittisia ja yhteiskunnallisia toimijoita kunnioittamaan demokraattisia toimintatapoja ja oikeusvaltioita, Obama sanoo lausunnossaan.

- Kaikki jännitteet ja kiistat pitää ratkaista rauhallisella vuoropuhelulla ilman minkäänlaista ulkopuolista väliintuloa.

Korkein oikeus sanoi määränneensä kaappauksen

Presidentti Zelaya oli kaavaillut kansanäänestystä, joka olisi mahdollistanut hänelle toisen presidenttikauden. Nykyinen laki sallii presidentille vain yhden nelivuotiskauden. Zelaya valittiin presidentiksi 2006.

Viime viikolla Zelaya erotti armeijan korkea-arvoisen komentajan, joka oli kieltäytynyt auttamasta häntä epävirallisen kansanäänestyksen järjestämisessä.

Hondurasin korkein oikeus piti kansanäänestystä laittomana, ja maan armeija on vastustanut sitä. Nyt korkein oikeus ilmoitti määränneensä armeijan syrjäyttämään Zelayan laittoman kansanäänestysaikeen vuoksi.

Honduras aikoo maan vaaliviranomaisen mukaan järjestää presidentinvaalit aiempien suunnitelmien mukaisesti 29. marraskuuta.

Entinen USA:n liittolaismaa

Honduras oli vahva Yhdysvaltain liittolainen 1980-luvulla, jolloin Yhdysvallat auttoi maata kukistamaan vasemmistolaississit.

Kansainvälinen talouskriisi on piinannut Hondurasia, joka on riippuvainen kahvin ja tekstiilien viennistä sekä ulkomailla työskentelevien hondurasilaisten perheillensä lähettämistä rahoista. Äskettäisten mielipidemittausten mukaan Zelayan kannatus on pienentynyt 30 prosenttiin.

Honduras on Väli-Amerikan köyhimpiä maita. Siellä asuu noin seitsemän miljoonaa ihmistä.

Maassa on tehty kaksi sotilasvallankaappausta 1960- ja 1970-luvulla. Tuorein sotilasvallankaappaus on ensimmäinen onnistunut Väli-Amerikassa sitten kylmän sodan.

(MTV3 - Reuters - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat