Homoihin kohdistuva työsyrjintä tulee harvoin esille

Keskusjärjestö STTK:n lakimies Anja Lahermaan mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuva syrjintä työelämässä on valitettavan yleistä.

Lahermaan mukaan ihmiset ovat kuitenkin arkoja viemään syrjintätapauksia eteenpäin siinä pelossa, että kiusaaminen jatkuu tai työpaikka vaarantuu.  

Setan pääsihteeri Aija Salon mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt voivat joutua kestämään työpaikoilla jatkuvaa stressiä ja painetta hetero-oletuksen ja sukupuolinormien vuoksi.  

– Työntekijä tai työtä hakeva saattaa miettiä, saako hän samat työehdot kuin muilla tai vaikuttaako puolison sukupuoli tai oman sukupuolen korjaus työnsaantiin. Tällaisia asioita ei pitäisi joutua miettimään lainkaan, hän sanoo.  

Syrjinnän vaikutukset voivat Salon mukaan näkyä myös taloudellisesti, esimerkiksi katkoksina työurissa. Salo toivoo, että työpaikoilla ryhdyttäisiin aktiivisiin toimiin HLBTI-ihmisten (homojen, lesbojen, biseksuaalien, trans- ja intersukupuolisten ihmisten) yhdenvertaisuuden edistämiseksi.  

Lue myös:

    Uusimmat