Hollantilainen äärioikeistolaispoliitikko murhattiin

Hollantilainen muukalaisvastainen äärioikeistolaispoliitikko Pim Fortuyn on murhattu Hilversumissa Hollannissa.

Hollantilaista muukalaisvastaista äärioikeistolaispoliitikko Pim Fortuynia ammuttiin 6 kertaa haastattelun jälkeen radioaseman edustalla Hilversumissa. Tuntematon ampuja osui Fortuynia rintaan ja kaulaan. Fortuyn menehtyi myöhemmin saamiinsa vammoihin. Hollannin poliisi kertoi illalla pidättäneensä ampujaksi epäillyn miehen.

Avoimesti homoseksuaalin ja siirtolaisvastaisen Fortuynin List-puolueen on ennustettu saavan 15 prosenttia äänistä tässä kuussa pidettävissä Hollannin parlamenttivaaleissa.

Maaliskuussa Fortuynin List-puolue keräsi hollantilaisten huomion siirtolaisvastaisen puolueen saatua peräti 17 paikkaa 45 paikkaiseen Rotterdamin kaupunginvaltuustoon.

Fortuynin suorasukaiset mielipiteet muun muassa ulkomaalaisista nostivat hänet julkisuuteen. Fortuynin mielestä Hollannin perustuslaista olisi pitänyt poistaa pykälä, joka kieltää syrjinnän, ja maahan pyrkiviä ulkomaalaisia tulisi tervehtiä kyltillä: Hollanti on täynnä. Islamia hän kuvasi "takapajuiseksi kulttuuriksi".

Tuoreessa mielipidetiedustelussa peräti puolet 18-30-vuotiaista hollantilaisista haluaisi sulkea maan rajat kokonaan muslimisiirtolaisilta. He myös vastasivat äänestävänsä Fortuynia toukokuun parlamenttivaaleissa.

Sosiologian professorina aiemmin työskennellyt Fortuyn, 54, oli värikäs poikkeus jäykkien hollantilaispoliitikkojen rinnalla. Hän puhui avoimesti homoseksuaalisuudestaan, pukeutui keikarimaisesti, asui italialaistyylisessä huvilassa ja piti palveluksessa sekä autonkuljettajaa että hovimestaria.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat