Hollannin ulkoministeri: EU:n perustuslaki hylättäisiin muuallakin

Vielä pari viikkoa sitten ulkoministeri Bot julisti Haagissa, että perustuslaki on kuollut. Tänään hän täsmensi, että Hollannille se on nykymuodossaan kuollut.

EU:n perustuslaki hylättäisiin muuallakin kuin Hollannissa ja Ranskassa, jos siitä järjestettäisiin kansanäänestys, Hollannin ulkoministeri sanoo Ben Bot. Hän teki muutaman tunnin mittaisen työvierailun Helsinkiin tavaten ulkoministeri Erkki Tuomiojan.

Botin mukaan kaikki tietävät, että perustuslaki kaatuisi kansanäänestyksessä esimerkiksi Britanniassa. Hänen mukaansa ei ole niin, että ainoastaan pieni enemmistö EU:ssa on perustuslakia vastaan.

Vielä pari viikkoa sitten ulkoministeri Bot julisti Haagissa, että perustuslaki on kuollut. Tänään hän täsmensi, että Hollannille se on nykymuodossaan kuollut - hallitus ei aio enää esittää samansisältöisen sopimusta hyväksymistä viime kesäkuun tyrmäyksen jälkeen.

EU-maista kolmetoista on hyväksynyt eli ratifioinut perustuslain. Ratifioinnin on Suomen lisäksi jäädyttänyt muun muassa Ruotsi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat