Hollannin pääministerin puolue vaalivoittoon

Pääministeri Jan Peter Balkenenden kristillisdemokraatit ovat säilyttäneet paikkansa Hollannin parlamentin suurimpana ryhmänä. Nykyinen kahden puolueen kokoomushallitus ei kuitenkaan saanut riittävää enemmistöä, joten hallitusneuvotteluista on tulossa tiukat.

Hollannin pääministeri Jan Peter Balkenende on todennäköisesti pääsemässä jatkokaudelle.

Lopullisten vaalitulosten mukaan pääministerin kristillisdemokraattinen puolue saa parlamentin 150 paikasta 41. Oppositiossa oleva työväenpuolue taas jää 32 paikkaan. Molemmat suurimmista puolueista menettivät paikkoja edellisistä parlamenttivaaleista.

Sosialistit saavat 26 paikkaa uuteen parlamenttiin, ja nousevat Hollannin parlamentin kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi ohi liberaalipuolueen, joka jää 22 paikkaan.

Sosialistien ohella vaalien suurimmaksi voittajaksi nousi äärioikeistolainen vapauspuolue. Vasta perustettu vapauspuolue saavutti heti yhdeksän paikkaa.

Hallituksen muodostaminen erittäin vaikeaa

Hallitusneuvotteluista on odotettavissa erittäin vaikeat, sillä kristillisdemokraattien ja liberaalien kokoomushallitus ei ole saanut kahdestaan tarvittavaa enemmistöä.

Myöskään vasemmistopuolueiden ja vihreiden hallitukselta puuttuisi enemmistö. Lisäksi kahden suurimman puolueen hallitus jäisi niin ikään ilman enemmistöä.

Istuvan hallituksen valtiovarainministeri Gerrit Zalm onkin todennut ironisesti, etttä vaalien suurin voittaja on anarkistien puolue, joka ei osallistunut vaaleihin.

Siirtolaispolitiikka ei yllättäen ollut keskeinen vaaliteema

Nykyhallitus on ajanut Hollannissa tiukkaa siirtolaispolitiikkaa, kun taas työväenpuolueen johtama vasemmisto on kannattanut hieman pehmeämpää linjaa.

Siirtolaiset eivät kuitenkaan nousseet ykköskysymykseksi vaalikampanjoissa, vaan huomio kiinnittyi muun muassa verotukseen ja sosiaaliturvaan.

Vaalit oli alun perin määrä järjestää ensi vuoden toukokuussa, mutta ne päädyttiin järjestämään ennenaikaisesti siirtolaispolitiikasta syntyneen riidan vuoksi.

Äänioikeutettuja Hollannissa oli noin 12 miljoonaa, joista joka kymmenes maahanmuuttaja.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat