Mainos

Hollannin kauppakeskusampuja hautoi itsemurhaa

Hollannin kauppakeskusampuja jätti jälkeensä jäähyväiskirjeen, jossa kertoi itsemurha-ajatuksistaan. Äidilleen osoittamassaan kirjeessä mies ei maininnut aikeistaan ampua muita ihmisiä.

24-vuotiaan Tristan van der Vlisin ampumat luodit tappoivat eilen Länsi-Hollannissa kuusi ihmistä, joista useimmat olivat melko iäkkäitä. Toistakymmentä haavoittui. Surmaaja aloitti ihmisten ampumisen parkkipaikalta ja eteni sieltä ostoskeskuksen sisätiloihin. Lopuksi hän ampui itsensä.

Lupa viiteen aseeseen

Jäähyväiskirjeen ohella Vlisin jäljiltä löytyi toinen kirje, jonka mukaan kolmessa muussa kauppakeskuksessa olisi räjähteitä. Rakennukset evakuoitiin, mutta mennessä etsinnöissä ei ole vielä löytynyt mitään.

Vlis oli aseharrastaja, ja hänellä oli lupa viiteen aseeseen. Poliisi epäili häntä vuonna 2003 aselakien rikkomisesta, mutta tutkinta ei johtanut tuomioon.

Kirkot muistivat tänään uhreja jumalanpalveluksin, ja hollantilaiset veivät kukkia joukkosurman tapahtumapaikalle.

Naapuri piti ampujaa kohteliaana ja mukavana

—Hän oli hyvin kohtelias ja mukava, kuvasi naapuri Vlisiä.

—Olin hyvin hämmästynyt, kun kuulin, että hän oli ampuja, nimettömänä pysytellyt nainen jatkoi.

—Tällaista näkee yleensä Amerikassa, ei Hollannissa, pohti paikallinen asukas Martin van der Ploeg.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.