Hollannin joukoille jatkoaika Irakissa

Hollannin hallitus päätti tänään pidentää Irakissa olevien joukkojensa toimiaikaa kahdeksalla kuukaudella. Hollantilaissotilaat pysyvät näin Irakissa helmikuun loppuun asti.

Uutistoimisto ANP:n mukaan ulkoministeri Ben Bot ja puolustusministeri Henk Kamp ilmoittivat hallituksen päätöksestä parlamentille kirjeitse. Hollannin joukkojen toimiaika Irakissa umpeutuu tämän kuun lopussa.

Vaikka Hollannin hallitus voisi päättää asiasta ilman parlamenttia, se vie päätöksen parlamentin äänestykseen. Äänestys on muodollisuus, mutta hallitus haluaa parlamentin tuen Irak-joukkojen toimikauden pidentämiselle.

Pääministeri Jan Peter Balkenende korosti, ettei Hollannin Irak-joukkojen toimikauden päättyminen ole avoin eli joukot palaavat kotiin maaliskuussa. Irakissa on määrä järjestää demokraattiset vaalit tammikuun loppuun mennessä, kuukautta ennen kuin Hollanti kotiuttaa joukkonsa. Hollannilla on noin 1 300 sotilasta Etelä-Irakissa.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat