Holkerista YK:n yleiskokouksen puheenjohtaja

Valtioneuvos Harri Holkerista tulee YK:n yleiskokouksen ensi syksynä alkavan istuntokauden puheenjohtaja. Holkeria tukevat yleiskokouksen puheenjohtajaksi kaikki YK:n länsiryhmän maat, ja hän on ainoa ehdokas tehtävään.

Holkerin mukaan hänen valintansa olisi ennemminkin kunnian ja arvonannon osoitus koko Suomelle kuin hänelle itselleen. Edellinen Holkerin näkyvä tehtävä oli Pohjois-Irlannin rauhanneuvottelijan toimi.

YK:ssa eri maaryhmien välillä noudatettavan vuorottelun mukaisesti puheenjohtajuustehtävä kuuluu syksyllä länsiryhmälle. Suomi asettui ehdokkaaksi keväällä 1998. Muodollisesti yleiskokous vahvistaa puheenjohtajuuden ensimmäisessä istunnossaan, joka pidetään 5. syyskuuta. YK:n yleiskokouksen puheenjohtajan tehtävä on ulkoministeriön mukaan näkyvä ja merkittävä luottamustoimi, joka antaa mahdollisuuden vaikuttaa yleiskokouksen työskentelyyn ja sen tekemiin päätöksiin.

Vuosien 2000-2001 yleiskokouksen puheenjohtaja tulee toimimaan myös useiden vuoden 2001 puolella järjestettävien YK:n muun muassa lapsia ja rasismia koskevien erityisistuntojen puheenjohtajana. Lisäksi yleiskokouksen puheenjohtaja vetää erilaisia yleiskokouksen alaisia työryhmiä, joissa käsitellään muun muassa YK:n turvallisuusneuvoston uudistamista, kehitysrahoitusta tai Afrikan ongelmia.

Yleiskokouksen syysistuntokaudella puheenjohtaja johtaa täysistuntoja, minkä lisäksi hänen odotetaan yhdessä eri maanosia edustavien komiteoitten puheenjohtajien kanssa ohjaavan YK:n 188 jäsenmaan yleiskokouksen kulkua tehokkaasti ja tuloksekkaasti. Yleiskokouksen puheenjohtaja toimii myös tiiviissä yhteistyössä YK:n turvallisuusneuvoston ja YK:n talous- ja sosiaalineuvoston puheenjohtajien sekä YK:n sihteeristön kanssa.

Vuosien 2000-2001 YK:n yleiskokous - järjestyksessä 55. - on nimetty "vuosituhannen yleiskokoukseksi". Se alkaa kolmipäiväisellä huippukokouksella, jonka odotetaan antavan YK:n 21. vuosisadan ohjelmajulistuksen. Julistuksen odotetaan heijastuvan jo heti alkavan yleiskokouksen työhön osoittamalla sille suunnan.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat