Holkeri: Suomea koettelee keväällä kriisi

Kokoomusvaikuttaja, valtioneuvos Harri Holkeri ennustaa, että Suomea koettelee ensi keväänä poliittinen, työmarkkinapoliittinen ja taloudellinen kriisi. Holkeri esittelee näkemyksiään Turun Sanomissa tänään julkaistussa kolumnissaan. Holkeri päättelee, että kun Suomen vetovuoro EU:ssa on ohi, tähän asti sujunut hallitusyhteistyö joudutaan arvioimaan uudelleen. Hänen mielestään vaaleansinisten ja -punaisten puolueiden on löydettävä uutta keskinäistä motivaatiota.

-Mutta löytyykö sitä ja sille tukea työmarkkinoilta? Lyhyellä sihdillä konsensus-Suomi seisoo tai kaatuu tupopöydän myötä, hän kirjoittaa. Holkerin näkemyksen mukaan taloudellisen kehityksen yllä ovat pahaenteiset ennusmerkit. Niitä vaan ei ole oikein kunnolla havaittu. Hän arvostelee, että Suomessa on tuijotettu liikaa elektroniikkateollisuuden ja sen johdannaisten häikäisevään kirkkauteen.

-Suhdanteet ovat heikentyneet. Taas kertaalleen nousukausi on selvästi taaksejäänyttä elämää, ja jälleen ollaan huonosti valmistautuneita uusien vaikeuksien tuloon.

Holkeri kirjoittaa myös tulevista presidentinvaaleista. Kuka sitten vannookaan presidentin virkavalan, punnitaan hänen kautensa alku ennen muuta sisäpoliittisin näkökohdin. Ne ovat Holkerin mielestä kokonaan muuta kuin valtiosääntöuudistukselle esitetyt perusteet. Holkeri kirjoittaa, että tasavallan presidentin uusien ja riisuttujen valtaoikeuksien sanotaan painottuvan ulkopolitiikan ja kansainvälisten suhteiden hoitoon. Jotta tuolla näkökohdalla olisi jotain merkitystä, olisi hänen mielestään maan ulkopolitiikan suunnasta oltava jotain merkittävää erimielisyyttä.

-Sitä ei kuitenkaan ole, ellei nyt ruotsalaisen kansanpuolueen presidenttiehdokkaan taannoisia ajatuksia Suomen Nato-jäsenyydestä tarvitse ottaa todesta, hän piikittelee. Holkeri päätyy siihen, että valtionpäämiehen vaikutusvalta on ensi sijassa arvovaltaa. Sitä äänestäjät eivät voi hänelle antaa. Hänellä on Holkerin näkemyksen mukaan sitä luontaisesti, jos on ollakseen.

-Arvovallan perustana on nimittäin arvostelukyky. Joko oma tai toisilta avuksi saatu, hän päättää kolumninsa. (STT)

Lue myös:

    Uusimmat