Hökkelisaunan purkaminen närkästyttää helsinkiläisiä

Helsingin kiinteistövirasto on purkanut Kalasatamasta luvattoman saunan. Sompasaunaksi nimetyn rakennelman poistaminen on herättänyt tänään keskustelua sosiaalisessa mediassa sekä purun puolesta että sitä vastaan.

Sompasaunan Facebook-sivun mukaan kaikille avoin sauna on rakennettu omin luvin Sompasaaren kärjen joutomaalle. Sauna on rakennettu jätelavoilta dyykatusta ja lahjoitetusta rakennusmateriaalista. Paikalla löylyteltiin ensimmäisen vuoden aikana muutaman sadan saunanystävän voimin.

Kiinteistöviraston mukaan sauna on purettu alueelta myös viime ja toissa vuonna. Purku tehtiin viranomaispäätöksenä.

– Tässä on toimittu meidän ohjeiden mukaisesti. Kyseessä on ollut luvatta kaupungin maalle rakennettu kyhäelmä, kertoo tonttiosaston jaospäällikkö Esa Andsten.

Andsten ei tiedä, onko saunasta tehty valituksia. Hänen mukaansa purku on ollut normaalia tonttiosaston hallitsemien alueiden kunnossapitoa ja siistimistä.

– Saunalla ei ole ollut ilmeisesti ketään vastuullista, joka vastaisi sen rakenteista. Alueen siistiminen on jäänyt kaupungin kontolle, Andsten kertoo.

Sauna katosi

Saunan yhtäkkinen katoaminen on herättänyt kummastusta sosiaalisessa mediassa. Yksi ihmettelijöistä on vihreiden kaupunginvaltuutettu Erkki Perälä, jonka mielestä saunan poistamisesta olisi voitu varoittaa etukäteen.

– Viranomaiset voisivat laittaa paikalle lapun viikkoa tai kahta ennen purkutöitä. Parhaassa tapauksessa kaupunki säästää resurssejaan, kun ihmiset purkavat tai siirtävät rakennelman itse ilmoituksen saatuaan, Perälä ehdottaa.

Perälän mielestä Sompasauna oli hyvä esimerkki siitä, miten kaupunkilaiset rakensivat itse hauskempaa kaupunkia. Muutoin paikalla olisi ollut joutomaata.

– Helsingin kaupungin strategiassa mainitaan, että halutaan kehittää omaleimaista kaupunkikulttuuria. Nyt pitäisikin käydä laajempaa keskustelua siitä, miten tyhjien tilojen ja alueiden kuten joutomaiden tilapäiskäyttöä voitaisiin edistää.

Lue myös:

    Uusimmat