Hoitotakuu toimii epätasaisesti Ruotsissa

Hoitotakuu ei toimi Ruotsissa odotusten mukaisesti. Hoitojonot ovat pitkät ja lähetteiden saaminen kestää. Sosiaaliministeri Göran Hägglundin mielestä myös alueelliset erot terveydenhoidossa ovat liian suuret.

- Hoitotakuu on toiminut huonommin kuin olemme odottaneet, Hägglund tunnustaa.

Ruotsin sosiaalihallitus julkaisi tänään raportin hoitotakuun toteutumisesta. Raportti osoittaa, että terveyspalvelujen saanti vaihtelee hyvin paljon maan osasta ja paikkakunnasta riippuen.

Joillakin paikkakunnilla peräti 46 prosenttia potilaista on joutunut odottamaan yli kolme kuukautta luvattuja leikkauksia ja hoitotoimia, toisilla vain 12 prosenttia.

Myös lääkärin vastaanotolle pääsyssä on suuria eroja paikkakunnasta riippuen. Hoitotakuu edellyttää, että lääkärin pakeille on päästävä viiden päivän kuluessa, jos kyse ei ole kiireisestä tapauksesta. Jo pelkkä terveyskeskukseen pääseminen puhelimella on ollut ajoittain turhan vaikeaa.

Hoitotakuun numerosarja 0-5-30-90

- Hoitojonot ovat liian pitkiä. Jämtlandissa neljästä sairastuneesta kymmenen ei ole päässyt puhelimitse terveyskeskukseen saman päivän aikana, Hägglund kauhistelee.

Ruotsin hallitus lupasi kaksi vuotta sitten terveyspalveluista vastaaville maakäräjille 26 miljoonan euroa hoitojonojen leikkaamiseen.

Samalla astui voimaan hoitotakuu, jota kuvataan numerosarjalla 0-5-30-90. Nolla merkitsee sitä, että sairastuneen on saatava jo ensimmäisenä päivänä yhteys terveyskeskukseen. Lääkärin vastaanotolle on päästävä viidessä päivässä ja erikoislääkärin luo 30 vuorokauden sisällä. Lääkärin määräämiin hoitoihin tulisi hoitotakuun mukaan päästä viimeistään 90 päivän kuluessa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat