Hoitoalan kiistan sovittelu jatkuu torstaina

Valtakunnansovittelija arvioi, että pahimmillaan hoitoalan kiistan sovittelu saattaa jatkua jopa yli viisi viikkoa. Työnantajapuoli haluaa jokaisen irtisanoutuvan henkilökohtaisesti ja kirjallisesti.

Valtakunnansovittelija Juhani Salonius jatkaa hoitohenkilöstön työtaistelu-uhan sovittelua ensi torstaina. Aikataulusta sovittiin, kun riidan osapuolet tapasivat iltapäivällä Saloniuksen ensimmäistä kertaa.

Saloniuksen mukaan lähtökohta neuvotteluille on vaikea ja uhka joukkoirtisanoutumisesta poikkeuksellinen.

Tehy ilmoitti aiemmin tänään, että irtisanoutumisessa olisi mukana 12 800 tehyläistä.

Kuntatyönantaja sulki suunsa

Tehyn ilmoitus irtisanoutuvien henkilöiden määrästä on saanut kuntatyönantajan pistämään suunsa suppuun.

Kunnallisen työmarkkinalaitoksen johtaja Markku Jalonen ei halua kertoa, tuliko määrä yllätyksenä ja onko se työnantajan silmissä paljon vai vähän.

-En halua lähteä arvioimaan sitä. Tiedossa oli, että listoja kerättiin ja nimiä tulee paljon, Jalonen väisteli, kun häneltä yritettiin puristaa kommenttia valtakunnansovittelijan luona olleen ensimmäisen tapaamisen jälkeen.

-Me koemme, että se on Tehyn lista. Edellytämme - jos siihen sitten mennään - että jokainen irtisanoutuu henkilökohtaisesti kirjallisesti, Jalonen korosti.

Jalonen luonnehti Tehyn uhkausta joukkoirtisanomisista "erittäin kovaksi työtaistelutoimeksi".

-Se suoraan vaarantaa potilasturvallisuutta, ja sillä tavalla se on valitettava toimenpide.

Jaloselta ei irronnut selvää vastausta myöskään siihen, kenellä nyt on vastuu tällaisen tilanteen syntymisestä.

-No, sitä en halua lähteä tässä pallottelemaan. Tehy on lähtenyt tälle linjalle. Tottakai viime kädessä kuntatyönantajat yrittävät kaikin tavoin turvata potilasturvallisuuden, hän sanoi.

Kuntien etujärjestön Suomen kuntaliiton toimitusjohtaja Risto Parjanne kauhistelee omassa tiedotteessaan kuntien palkkaratkaisun kalleutta. Parjanteen mukaan se on suurin yhteinen syy tulossa oleviin kunnallisverojen korotuksiin. Tehyn vaatimuksiin suostuminen kasvattaisi kuntien palkkamenoja vielä merkittävästi.

(MTV3-STT)

Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve arvioi hoitajien työtaistelu-strategian vaikutuksia tiistaiaamun Huomenta Suomessa klo 6.50 alkaen.

Joukkoirtisanoutumista työtaistelukeinona pohditaan Huomenta Suomessa tiistaiaamuna klo 7.50.Haastateltavana on toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n pääsihteeri Leila Kostiainen.

Lue myös:

    Uusimmat