"Hoitajista nyt isompi pula kuin lääkäreistä"

Ainaiselta tuntuvan lääkäripulan ohella Suomessa näyttää olevan nyt vieläkin isompi vaje hoitajista.

Asia käy ilmi sosiaali- ja terveysalan pääluottamusmiehille tehdystä kyselystä.

– Vastausten mukaan pula hoitohenkilökunnasta on tänä kesänä pahempi kuin lääkäripula, kertoo työvoimapoliittinen asiamies Nina Hahtela ammattijärjestö Tehystä.

Hoitohenkilökuntaan on ollut vaikeaa löytää nyt sekä sijaisia että vakituisia. Näin sosiaali- ja terveysalan yksiköt joutuvat entistä enemmän kilpailemaan osaavasta työvoimasta.

– Voimme olla tulevaisuudessa todellisissa vaikeuksissa, kun eläköitymisen myötä alalta poistuu paljon väkeä. Lisäksi noin 30000 sairaanhoitajaa ja lähihoitajaa on jättänyt alan ja työskentelee muissa tehtävissä, painottaa Hahtela.

Työvoiman saatavuutta näyttävät heikentävän osaltaan muutokset, joissa perusterveydenhuolto on yhdistetty erikoissairaanhoitoon tai sosiaali- ja terveystoimeen.

– Jos vielä huonosti tehdyt organisaatiomuutokset näin vähentävät työpaikkojen vetovoimaisuutta, uhkaa palveluita supistuminen, jopa heikentyminen.

Pulmia Turun ja Tampereen vastuualueilla

Kesän ajaksi palveluitaan supistaa kyselyyn vastanneista sosiaali- ja terveydenhoidon yksiköistä useampi kuin neljä viidestä. Toissa kesänä vastaava luku oli lähes kymmeneksen pienempi, 75 prosenttia.

Kesäsupistuksia ja -sulkuja on nyt aiempaa enemmän Turun ja Tampereen eritysvastuualueilla. Ne kattavat Varsinais-Suomen, Satakunnan, Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Pirkanmaan sekä Kanta- ja Päijät-Hämeen.

– Tehyn näkemyksen mukaan on luonnollista, että kiireetöntä hoitoa supistetaan loma-aikana. Sen sijaan ihmetyttää, jos supistuksia tehdään erityissairaanhoidon psykiatriassa, sillä psykiatrian potilaita on hoidettava ympäri vuoden.

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy selvitti hoitoalan kesätilannetta kyselyllä, johon vastasi 126 pääluottamusmiestä. He edustavat työpaikkoja, joissa on yhteensä 27000 potilas- ja hoitopaikkaa ja yli 84000 työntekijää. Tehy on tehnyt vastaavan kyselyn jo vuodesta 1991 alkaen.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat