Hoitajien mielenilmaus keräsi väkeä - hallitus pysyi poissa

Paikalle saapui poliisin arvion mukaan noin 500 ihmistä. Mielenosoittajajoukkoa kävi tapaamassa parisenkymmentä kansanedustajaa. Valtiovarainministeri Jyrki Kataista ei tilaisuudessa näkynyt.

Sairaanhoitajat ovat osoittaneet tänään mieltään eduskuntatalon edustalla. Puoliltapäivin alkaneeseen tapahtumaan saapui valkoisiin pukeutuneiden hoitajien lisäksi myös muuta väkeä. Poliisin arvion mukana paikalla oli noin 500 ihmistä.

Tapahtumassa osoitettiin mieltä hoitajien palkankorotusten puolesta.

Hallituksen ministereitä paikkalle ei kuitenkaan saapunut. Värikäs ja äänekäs hoitajajoukko vaati turhaan etenkin kokoomuksen puheenjohtajaa, valtiovarainministeri Jyrki Kataista kertomaan näkemyksistään.

Muutaman sadan hoitajan valkoisiin kaapuihin pukeutuneen joukon seasta kuului huutoja joissa kyseltiin että "kuka hoitaa Jyrkin?" ja toivottiin hänen pysyvän terveenä.

Mukana oli lakana, jossa siteerattiin Juice Leskisen riimiä "Jyrki K., Jyrki K.älä tyrki, tee joskus miehen työ, älä sanojasi syö".

Tilaisuus oli kaikkiaan sekä äänekäs että värikäs. Oranssit ilmapallot täyttivät ilmatilan ja Retuperän WBK:n torvisoitto säesti mielenosoittajien buuauksia hallituspuolueiden edustajien puheenvuoroille. Niissä tunnustettiin hoitajien palkkauksen ongelmat, mutta ei luvattu lisää rahaa.

Kansanedustajia eduskuntatalon portaille ilmaantui muutamia kymmeniä. Opposition edustajat saivat huutojoukon suosion luvatessaan hoitajien asemaan parannusta.

Tehyn ylityökielto pakottaa perumaan jononpurkuleikkauksia

Terveydenhuollon ammattilaisten Tehyn ylityökielto on pakottanut sairaaloita keskeyttämään leikkausjonojen purkamisen.

- Jononpurkuleikkauksia on peruutettu ja henkilöstöä siirretty kiireellistä hoitoa antaville osastoille sekä virkasuhteisia määrätty varallaoloon, kertoo Tehyn kehittämisyksikön johtaja Tarja Honkalampi.

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin viestintäpäällikkö Varpu Puskala vahvistaa, että heillä jononpurkuleikkauksia on jouduttu lykkäämään.

Kiellon vaikutukset eivät kuitenkaan näy samalla lailla koko maassa. Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriin Husiin kuuluvalla Hyksin sairaanhoitoalueella vastaavaa ei ole havaittu. Alueen hoitotyön johtajan Hanna Aschanin mukaan kiellon vaikutusta on vaikea arvioida.

- Meillä toimintaa ei kuitenkaan edes suunnitella ylityöllä tehtäväksi.

Aschanin mukaan koko Husin tasolla ylityönä tehdään vain kaksi prosenttia työtunneista.

Hoitajat vaativat kansainvälisen tason palkkaa

Kunta-alan työehtosopimuksen hylännyt Tehy haluaa nostaa hoitajien palkat muiden teollisuusmaiden tasolle.

Tehyn edunvalvontajohtaja Minna Helle sanoo Uutispäivä Demarissa, että järjestö aikoo esitellä palkkaneuvotteluissa OECD-maiden palkkavertailun. Sen mukaan hoitohenkilöstön palkat ovat 17 prosenttia jäljessä teollisuusmaiden keskitasosta

Helle sanoo Kauppalehdessä järjestön pitävän vertailua keskeisenä perusteena palkkatavoitteilleen. Tarkan palkankorotusvaatimuksensa Tehy ilmoittaa ensi tiistaina.

Helle luettelee korotustavoitteille myös muita perusteita. Hänen mukaansa terveydenhoitoala on kriisiytymässä hoitajapulan vuoksi, eikä ongelma ratkea kuin rahalla.

Helle katsoo, että rahaa palkankorotuksiin valtiolla on. Julkinen talous voi hyvin ja verotulot ovat kasvaneet ennakoitua enemmän.

Jos Tehyn tavoitteet pitävät paikkansa, on korotuspotti melkoinen. Tehyn riveihin kuuluu 124 000 eri alojen hoitohenkilöä.

Kunta-alan työehtosopimus toi perushoitajille noin 12,7 prosentin korotuksen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat