Hoitajien lisäys vähensi psyykenlääkkeiden käyttöä

Henkilökunnan lisäys Tampereen Koukkuniemen vanhainkodissa on vähentänyt vanhusten psyykenlääkkeiden käyttöä.

Esimerkiksi antipsykoottisten lääkkeiden käyttö on pudonnut puoleen. Ylilääkäri Jussi Ripsaluoman mukaan nyt niitä käyttää vajaa viidennes iäkkäistä. Myös unilääkkeiden käyttö on lähes puoliintunut.

Sekä vanhainkodissa että hoivaosastoilla voidaan käyttää lääkkeettömiä hoitoja, kun henkilökuntaa on aiempaa enemmän ja kiirettä vähemmän. Vanhus ei välttämättä tarvitse illalla unilääkettä, vaan iltapalaa tai vaikkapa hieman suklaata saadakseen unenpäästä kiinni.

Ylilääkäri Harriet Finne-Soveri arvioi, että Suomi on psyykenlääkkeiden suurkuluttaja verrattuna esimerkiksi Ruotsiin tai Tanskaan. Myös psykoosilääkkeiden ja unilääkkeiden käyttö on vanhusten laitoshoidossa Suomessa yleistä.

Stakesin raportti Koukkuniemen vanhainkodin tilanteesta julkaistiin tänään.

Raportin mukaan vuodesta 2006 vuoteen 2007 hoidon taso Koukkuniemessä pysyi keskimääräisenä. Selvitystyön aikana taloon tulleet ympärivuorokautista hoitoa tarvitsevat vanhukset olivat aiempaa huonokuntoisempia ja asukkaiden tila heikkeni heidän sairastamiensa pitkäaikaissairauksien takia.

Hoitajia tuli yli sata lisää

Koukkuniemen vanhainkoti sai lisää hoitajia sen jälkeen, kun Länsi-Suomen lääninhallitus huomautti liian vähäisestä henkilökunnan määrästä vuonna 2006.

Koukkuniemi on Suomen suurin vanhainkoti, jossa on vajaat tuhat paikkaa. Hoitohenkilökuntaa eli sairaanhoitajia ja lähihoitajia on nyt noin 550. Heidän määränsä kasvoi lääninhallituksen tuella sadalla.

- Hoitohenkilökunnan määrän taso on lähinnä tyydyttävä, Ripsaluoma sanoo.

Jotta hoitajia olisi hyvä määrä, heitä tarvittaisiin yhä lisää vajaat 200.

- Näyttää siltä, että Suomessa on vanhainkodeissa vähemmän hoitohenkilöstöä kuin muissa Pohjoismaissa, Finne-Soveri sanoo.

Tutkimuksessa tuli esille, että Koukkuniemessä on saatu hyviä tuloksia painehaavojen hoidossa, pidätyskyvyttömyyden hoidossa sekä vanhusten liikkumismahdollisuuksissa. Tekemistä on vielä, jotta kuntouttavaa hoitotyötä olisi tarpeeksi saatavilla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat