Hoitajat epäröivät työnkuvansa laajentamista

Hoitajien ja lääkärien tehtävänjaon uudistaminen saattaa tuoda hoitajille oikeuden määrätä joitakin lääkkeitä ja tehdä diagnooseja.

Sairaanhoitajat suhtautuvat epäröiden suunniteltuun lakimuutokseen, joka laajentaisi heidän oikeuksiaan ja työnkuvaansa.Lakimuutoksen myötä hoitajat saisivat jatkossa tehdä diagnooseja ja määrätä joitakin lääkkeitä.

Sosiaali- ja terveysministeriö kaavailee hoitajien ja lääkäreiden tehtävänjaon uudistamista ensi syksynä. Hoitajien työnkuvan laajentamisen tarvetta selvitetään tämän kuun aikana.

Ajatus työnkuvan ja oikeuksien laajentamisesta ei saa varauksetonta tukea kaikilta hoitajilta, sillä moni kokee että nykyisissäkin töissä on tarpeeksi tekemistä.

"Hoitajapula kiirellisempi asia"

Sisä-Savon terveyskeskuksessa Suonenjoella hoitajien tehtävänkuvaa laajennettiin jo seitsemän vuotta sitten. Hoitajaan voi ottaa yhteyttä puhelimitse, ja he pitävät myös omaa vastaanottoa, jolla huolehditaan esimerkiksi pitkäaikaissairauksien seurannasta.

Ajatus reseptien kirjoittamisesta ja diagnoosien tekemisestä saa kuitenkin Suonenjoellakin melko varovaisen vastaanoton.

- Meidän mallissamme saamme aina lääkäriltä konsultaatioapua, ja lääkäri on lähellä, mutta itse en kyllä ihan heti lähtisi kirjoittamaan esimerkiksi antibiootteja, sanoo osastonhoitaja Riitta Leppämäki.

Johtava hoitaja Aino Hirvonen taas korostaa laajennuksen käytännön toteutuksen vaikeutta.

- Hoitajia on sen verran vähän, että lisätyö on varmastikin aika vaikeaa. Ja sitten tietenkin tämä koulutus, siinä tulee monia kysymyksiä, Hirvonen arvioi.

Lääkärin näkökulmastakaan hoitajien tehtävien laajennus ei tunnu päivänpolttavan kiireelliseltä. Tärkeämpi ratkaistava on hoitajapula, joka on jo lääkäripulaa pahempi.

- Tietyssä määrin hoitajat tekevät lievemmissä infektioissa tänäkin päivänä hoidon arviointia, ja varmasti jossakin määrin siihen suuntaan voi edetä, sanoo Sisä-Savon terveyskeskuksen johtava lääkäri Jussi Helin.

- Mutta tarvitaanko reseptinkirjoitusoikeuksia, niin sitä on varmaan syytä miettiä perusteellisesti, Helin summaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat