Hoitajapula sulkee vuodepaikkoja

Pula sairaanhoitajien sijaisista on pahentunut nopeasti vuoden aikana. Sairaanhoitopiirit ovat viestittäneet Sosiaali- ja terveysministeriölle, että sijaispula on yksi syy, joka haittaa hoitotakuun toteutumista.

Avoimia sairaanhoitajan työpaikkoja on nyt enemmän kuin työttömiä työnhakijoita on tarjolla.

Useat sairaanhoitopiirit Uudeltamaalta Lappiin saakka kärsivät pätevien sairaanhoitajien sijaisten puutteesta. Varsinkin lyhytaikaisten, äkillisten poissaolojen paikkaaminen ulkopuolisilla sijaisilla on jo epätoivoista.

Pirkanmaalla on tänään 18 hoitajasijaisen vajaus, joka näkyy Tampereen yliopistollisessa sairaalassa suljettuina vuodepaikkoina.

- No tällä hetkellä kyllä on muutamia paikkoja suljettuina että 16 sairaansijaa yhteensä eri alueilla, hallintoylihoitaja Pirjo Aalto Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä kertoo.

Avoimiin sairaanhoitajan virkoihin riittää vielä hakijoita mutta hakemusten määrä on vähentynyt. Pirkanmaalla yhtä paikkaa hakee keskimäärin yhdestä kolmeen hakijaa. Vakinaistaminen taas vie markkinoilta sen helposti liikuteltavan työvoiman, jonka varaan äkillisten sijaisuuksien täyttäminen on totuttu laskemaan.

Erityisesti Pirkanmaalla myös kilpailu yksityisen ja julkisen terveydenhuollon välillä on kovaa.

- Meillä on hyvin paljon yksityistä terveydenhuoltoa, joka tarjoo useimmiten päivätyötä, vähän parempaa palkkaa ja meillä on tarjota sitten 3-vuorotyötä ja vähän pienempää palkkaa, niin ihmiset valitsee. On työntekijöitten markkinat, Aalto harmittelee.

Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Karjalan ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirit tekevät yhteistyötä ammattikorkeakoulujen kanssa hoitajakoulutuksen kehittämiseksi. Myös perusterveydenhuollossa sijaispula on todellinen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat