Hoitaja vei potilailtaan lähes 180 000 euroa

Hoitaja huijasi vanhuspotilaansa tekemään käteisnostoja ja allekirjoittamaan valtakirjoja. Vanhus luuli rahojen menevän hänen omien laskujensa maksamiseen.

Helsingin kaupungin palveluksessa ollut hoitaja on tuomittu vankilaan potilaidensa rahojen viemisestä.

43-vuotias nainen vei kolmelta potilaaltaan lähes 180 000 euroa. Helsingin käräjäoikeus langetti hoitajalle kaksi vuotta ja kolme kuukautta vankeutta muun muassa kavalluksesta, varkaudesta sekä kahdesta törkeästä petoksesta ja kahdesta törkeästä maksuvälinepetoksesta.

Oikeuden mukaan hoitaja huijasi 1915 syntyneen dementoituneen potilaansa tekemään 60 käteisnostoa tililtään sekä allekirjoittamaan 13 valtakirjaa ja neljä tilisiirtolomaketta. Nainen oli palvelutalossa asuneen potilaan vastuuhoitaja. Hän anasti vanhukselta yli 70 000 euroa ja käytti ne omiin menoihinsa.

Oikeus katsoi, että hoitaja käytti hyväkseen luottamuksellista asemaansa sekä potilaan korkeasta iästä johtuvaa muistamattomuutta. Vanhus luuli, että rahat käytetään hänen omien laskujensa maksamiseen.

Rikos tapahtui vuosina 2004 ja 2005.

Pankkikortti luvatta käytössä

Toisessa tapauksessa hoitaja käytti luvatta liikkumisrajoitteisen potilaansa pankkikorttia ja tunnuslukua. Hän siirsi tänä ja viime vuonna maksuautomaatilla potilaan tililtä omalleen lähes 50 000 euroa. Tämän lisäksi hoitaja kävi Otto-automaatilla ja nosti sieltä reilut 33 000 euroa. Potilaan tilille jäi tekojen jälkeen vain euro ja 14 senttiä. Oikeus piti tekoa törkeänä.

Nainen huijasi samaa potilasta toisellakin tavalla. Oikeuden mukaan hoitaja pyysi potilastaan kirjoittamaan allekirjoituksensa valkoiselle paperille sanoen, ettei hän muuten pysty hoitamaan tämän raha-asioita. Tämän jälkeen Viherä teki paperista valtakirjan. Potilaan tilillä oli noin 26 000 euroa, mutta hoitajan vierailun jälkeen sinne jäi alle 80 euroa.

Kolmannessa tapauksessa hoitaja anasti potilaan kotoa pankkikortteja. Oikeuden mukaan nainen vei tililtä lähes 16 000 euroa.

Viherä joutuu maksamaan uhreilleen noin 10 000 euron korvaukset ja lisäksi yhteisvastuullisesti kaupungin kanssa lähes 170 000 euron korvaukset.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat