Hodorkovski vieraili Kesärannassa

Pääministeri Alexander Stubb (kok.) on tavannut venäläisen Kreml-kriitikon Mihail Hodorkovskin tänään Kesärannassa.

Tapaamisessa keskusteltiin Venäjän ajankohtaisesta tilanteesta ja sisäisestä kehityksestä. Tapaaminen järjestettiin Hodorkovskin pyynnöstä.

– Keskustelu oli epävirallinen ja -muodollinen. Tapaamisesta oli tieto myös tasavallan presidentillä ja ulkoministerillä, Stubbin lehdistöavustaja Pete Pokkinen kertoo MTV Uutisille.

Pokkisen mukaan tapaaminen oli aamulla ja kesti noin puoli tuntia.

Öljy-yhtiö Jukosin entistä pääomistajaa Hodorkovskia pidettiin aikanaan Venäjän rikkaimpana miehenä. Hänet kuitenkin pidätettiin vuonna 2003, ja hän kärsi tuomiota talousrikoksista joulukuuhun 2013.

Hodorkovski vieraili alkuviikolla Tukholmassa. Tuolloin hän arvioi Venäjän kansan alkavan väsyä sotahysteriaan ja povasi loppua Vladimir Putinin valtakaudelle.

– Uskon, että Venäjällä on edessä vallanvaihdos seuraavan kymmenen vuoden aikana, hän sanoi.

Arvioitaan Hodorkovski on perustellut muun muassa Venäjän heikentyneellä taloustilanteella.

 

Lue myös:

    Uusimmat