Mainos

HJK voitti jalkapallon naisten Suomen cupin

Helsingin Jalkapalloklubin naiset pelastivat seuransa 100-vuotisjuhlavuoden voittamalla Suomen cupin finaalissa pahimman vastustajansa Espoon Hongan 3-1 jatkoajan jälkeen. Varsinainen peliaika päättyi 1-1 (1-0).

Suomen mestari Honka aloitti pelin pirteästi, mutta hyviä pelikuvioita ei riittänyt kuin viitisen minuuttia, kun hallinta siirtyi HJK:lle. Ensimmäisen jakson kulmatkin menivät klubilaisille 8-1.

Selvästi näki, että jo Suomen mestaruuden ja liigacupin voittaneella Hongalla oli vähemmän virtaa kuin klubilaisilla.

Voittajien ensimmäisen maalin teki 44. minuutilla vasta 17-vuotias Linda Ruutu, jonka hyvä vasemman jalan laukaus yläkulmaan ohitti Honka-vahdin Tinja-Riikka Korpelan.

Toisella jaksolla peli tasaantui. Jännittäväksi se meni, kun Taru Laihanen syötti Hanna Sariselle aivan maalin eteen. HJK:n hienosti pelanneella maalivahdilla Minna Kalliolla ei ollut mitään mahdollisuutta torjua Saarisen ohjausta.

Jatkoajalla ratkaisijaksi nousivat HJK:n vaihtopelaajat Annika Kukkonen ja Nina Hietanen. Kukkonen veti rankkariviivalta taitavasti ohi Kallion. 3-1-osuma syntyi melkoisen hässäkän jälkeen, kun Hietanen pääsi melkein maaliviivalta tökkäämään pallon Hongan maaliin.

Ottelun selvästi paras pelaaja oli HJK:n maalivahti Kallio, joka aivan kirjaimellisesti liimasi näppeihinsä monta hyvää Hongan yritystä. Komein torjunta nähtiin jatkoajalla, kun Kallio nappasi Maija Ruotsalaisen tarkan puskun hanskoihinsa.

Taktisesti HJK pelasi taitavammin kuin Honka, joka yritti itsepäisesti puskea keskeltä läpi. Se oli kuitenkin turhaa, sillä koko HJK:n puolustus pelasi tarkasti ja uhrautuvaisesti.

Yleisöä naisten Suomen cupin loppuottelu ei juuri kiinnostanut, sillä isänpäivänä Töölön jalkapallostadionille oli vaivautunut vain kourallinen katsojia.

Naisten Suomen cupin finaali:

Honka- HJK 1-3 ja., varsinainen peliaika 1-1 (0-1)

45. Linda Ruutu 0-1
83. Hanna Saaranen 1-1
95. Annika Kukkonen 1-2
102. Nina Hietanen 1-3.

Yleisöä: 365.

Erotuomari: Lina Långbacka.

Honka: Tinja-Riikka Korpela, Maria Mustonen (77. Linda Lindqvist), Kati Hakala, Anna Westerlund, Teija Laiho (63. Maiju Ruotsalainen), Taru Laihanen (116. Marianna Tolvanen), Jaana Lyytikäinen, Hanna Saaranen (116. Anna Laurila), Eveliina Sarapää (46. Sonja Suosalo), Maija Saari, Elina Syrjälä.

HJK: Minna Kallio, Hanna Pyhäjärvi, Tuija Hyyrynen, Sanna Malaska (v), Miia Niemi, Jessica Thorn (63. Nina Hietanen), Daniela Tjeder, Heidi Lindström, Nora Vartia, Linda Ruutu (68. Kiia Laine, 89. Annika Kukkonen), Leena Puranen.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.