HJK:n espanjalaisvahti kehuu suomalaisia koronaviruksen hoidossa kotimaansa medialle – ”Täällä on hyvä olla”

Maalivahti Antonio Reguero valmistautuu epävarmoissa tunnelmissa ensimmäiseen kauteensa HJK:n maalin suulla. Koronavirusepidemia on siirtänyt kotimaisen Veikkausliigan alkua kesäkuulle, eikä pelien käynnistyminen tuolloinkaan ole lainkaan varmaa.

RoPsista Helsinkiin viime syksynä siirtynyt Reguero on epävarmasta tilanteesta huolimatta tyytyväinen Suomessa. Espanjalaisen La Vanguardian haastattelussa Reguero sanoo Suomen tuntuvan turvalliselta paikalta olla koronaviruksen levitessä.

– En usko, että mikään paikka on hyvä tällaisen kriisin aikana, mutta kun näkee, mitä meidän maassamme tapahtuu, täällä on hyvä olla. Maan järjestelmä on hyvä. Jos saisin valita, olisin Espanjassa perheeni kanssa ja tukemassa ihmisiä, mutta täällä tuntuu turvalliselta.

Reguero sanoo haastattelussa, että suomalaiset ovat noudattaneet hyvin kehotuksia pysyä kotonaan. Kadut ovat poikkeuksellisen tyhjiä. Siitä huolimatta mies arvioi, että toimet liikkumisen rajoittamiseksi olisivat voineet tulla jopa aiemmin.

– Kun katsoo tilannetta Italiassa ja Espanjassa, ja mitä on tapahtumassa Isossa-Britanniassa, minusta tuntuu, että toimiin olisi pitänyt ryhtyä vähän aiemmin.

Espanjassa koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut toistaiseksi 10 000 ihmistä. Tartunta on todettu 110 000:lla. Suomessa tartuntoja on kirjattu noin 1 500, ja tautiin on kuollut 17 ihmistä.

Vaikka tilanne muuten on Suomessa rauhallinen, myöntää Reguero veikkausliigakauden aiheuttavan hermostuneisuutta.

– Se huolestuttaa, että sarjaa ei voida pelata. Mutta pelit on tarkoitus aloittaa kesäkuussa, siihen on vielä muutama kuukausi aikaa.

Hän uskoo, että Suomen historiallisen ensimmäisen EM-kisapaikan varmistuminen olisi vaikuttanut positiivisesti kotimaiseen sarjakauteen. Reguero ihmettelee, miten Suomi sekosi kisapaikan ratkettua.

– Mistään muusta ei puhuttu uutisissa. Uskon, että se (EM-kisapaikka) oli hyvä asia suomalaiselle jalkapallolle. Katsomoihin odotettiin tulevan enemmän ihmisiä, kun kiinnostus jalkapalloa kohtaan kasvoi.

Regueron kommenteista kertoi aiemmin Iltalehti.


Lue myös:

    Uusimmat