Hizbollah uhkaa uusilla iskuilla

Taistelut Libanonissa ovat jatkuneet huolimatta kiihtyvistä diplomaattisista yrityksistä Lähi-idän tilanteen avaamiseksi. Hizbollah-johtaja on uhannut uusilla iskuilla Israeliin. Eilen Israel hylkäsi vetoomukset humanitaarisesta tulitauosta.

Hizbollah-liikkeen johtaja Hassan Nasrallah on uhannut uusilla iskuilla Israelin keskiosiin, jos maa jatkaa hyökkäystään Etelä-Libanonissa. Nasrallah ilmoitti asiasta televisiopuheessaan.

Hän ylisti omien taistelijoidensa vastarintaa ja sanoi, ettei Israel ole saavuttanut minkäänlaista sotilaallista voittoa.

- Infrastruktuurin tuhoaminen ei ole voitto, hän katsoi.

- Edessämme on historiallinen hetki Libanonissa vapauttaa maamme, vankimme ja taivaamme israelilaisten loukkauksilta, Nasrallah jatkoi.

Israel vetäytyi Bint Jbeilista

Israelin joukot ovat vetäytyneet libanonilaisen Bint Jbeilin kaupungin ympäristöstä, missä ne ovat käyneet viime päivinä ankaria taisteluja libanonilaisia shiiataistelijoita vastaan. Kaupunki tunnetaan Hizbollah-liikkeen vahvana alueena. Libanonin poliisin mukaan Israel on kuitenkin jatkanut Bint Jbeilin alueen tulitusta.

Libanonin viranomaiset kertovat 11 siviilin saaneen surmansa Israelin eilisissä ilmaiskuissa. Ain Arabin rajakylässä kuoli kuusi ihmistä. Keski-Libanonin Nabatijehissä nainen ja neljä lasta saivat surmansa.

Israel hylkäsi humanitaarisen tulitauon

Israel on hylännyt ajatuksen määräaikaisesta tulitauosta avustustoimien helpottamiseksi Etelä-Libanonissa. Israelin hallituksen tiedottajan Avi Paznerin mukaan tulitaukoa ei tarvita, koska Israel on avannut humanitaariselle avulle turvakäytävän Libanonin puolelle ja sieltä pois.

Kolmen vuorokauden mittaista humanitaarista tulitaukoa ehdotti YK:n hätäavun koordinaattiori myöhään eilen.

Rice Lähi-itään etsimään konfliktille ratkaisua

Condolleezza Rice.

Yhdysvaltain ulkoministeri Condoleezza Rice aloitti Lähi-idän kriisiä koskevat neuvottelut Israelissa tapaamalla pääministeri Ehud Olmertin myöhään lauantai-iltana illallisen ääressä.

Israelin radion lainaamien lähteiden mukaan Rice ja Olmert eivät keskustelleet tulitauon aikataulusta. Kaksikko keskusteli sen sijaan humanitaarisen avun toimittamisesta Libanoniin, kaapattujen israelilaisten vapauttamisesta sekä YK:n päätöslauselmasta kansainvälisen joukon lähettämiseksi Libanoniin.

Rice jatkaa keskusteluja sunnuntaina ulkoministeri Tzipi Livnin ja puolustusministeri Amir Peretzin kanssa.

Israelin ulkoministeriön tiedottajan Mark Regevin mukaan mahdollisen kriisin ratkaisun perustana täytyy olla YK:n päätöslauselma 1559, joka edellyttää Libanonin Hizbollah-järjestön riisumista aseista.

Tavoitteena on saada päätöslauselmaehdotus käsittelyyn jo ensi viikolla. Malesiasta Lähi-itään matkaava Rice aikoo tavata myös Libanonin pääministerin Fuad Sinioran.

Yhdysvaltain ja Britannian johtajat kiirehtivät nyt myös monikansallisten joukkojen lähettämistä alueelle, jotta avustuskuljetukset saataisiin turvattua.

Yhdysvaltain läheisen liittolaisen Britannian pääministeri Tony Blair puolestaan uskoo, että yksimielisyys Lähi-idän kriisin ratkaisusta saattaa löytyä lähipäivinä sekä YK:n päätöslauselman että monikansallisten Libanonin-joukkojen osalta.

Blair arvioi diplomaattisten ponnistusten aikataulua Britannian yleisradioyhtiön BBC:n haastattelussa Yhdysvaltain-matkallaan San Franciscossa.

- Monikansallisen joukon lähettäminen Libanoniin kestäisi pidempään, Blair tarkensi.

Chirac asetti tulitauon ehdoksi monikansallisille joukoille

Ranskan presidentti Jacques Chirac pitää tulitaukoa edellytyksenä monikansallisten joukkojen mahdolliselle lähettämiselle Etelä-Libanoniin. Tulitauon lisäksi Chirac pitää ehtona kansainväliselle operaatiolle poliittisen ratkaisun löytymistä, hänen kansliansa kertoi lauantaina.

Chiracin kerrottiin myös kiirehtineen pikaista tulitaukoa keskusteluissa, joita hän oli käynyt Britannian pääministerin, YK:n pääsihteerin ja Libanonin parlamentin shiiapuhemiehen kanssa.

Ranskalle on ennakkokaavailuissa soviteltu avainroolia Libanonin-joukkojen muodostamisessa. Euroopan suurista maista Saksa näyttää suhtautuvan varauksellisesti uuteen ulkomaiseen komennukseen sotilailleen.

Liittokansleri Angela Merkel huomautti lauantaina, että Saksa on jo nyt vahvasti mukana Kongon tasavallan, Balkanin ja Afganistanin kansainvälisissä operaatioissa.

Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas

Abbas vaati Israelia vapauttamaan palestiinalaisvangit

Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas vaatii Israelia vapauttamaan vankiloissaan olevat palestiinalaiset. Abbasin mukaan vapautus ei saa riippua siepatun israelilaissotilaan kohtalosta.

Abbas kertoo Israelin pääministerin Ehud Olmertin luvanneen Egyptin johtajalle Hosni Mubarakille, että vangit vapautetaan.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat