Hizbollah sanoo laajentaneensa asearsenaaliaan

Myös Israel on voimistanut ilmaiskujaan Libanoniin. Viime yönä iskuja tehtiin kaksinkertainen määrä verrattuna edellisöihin.

Libanonin Hizbollah-järjestö kertoo ampuneensa aiempaa pidemmän kantaman matkan ohjuksia Israeliin. Ohjukset osuivat lähelle Afujan kaupunkia noin 50 kilometrin päässä Libanonin-vastaisesta rajasta.

Kukaan ei haavoittunut, kun arviolta sadan kilon räjähdelastilla varustettu ohjus iskeytyi Afujaan, Israelin poliisin tiedottaja sanoo.

Aiemmin Hizbollah uhkasi ulottaa ilmaiskunsa laajemmalle Israelissa, missä Haifan satamakaupunki on ollut Hizbollahin tähtäimessä taajaan. Haifaa on tulitettu lyhyemmän kantaman Katjusha-raketein.

Hizbollahin mukaan Israeliin ammuttiin tänään Khaibat-1-tyyppisiä ohjuksia. Israelin viranomaiset tutkivat Afujaan ammutun ohjuksen jäänteitä selvittääkseen sen tyypin.

Myös Israel on voimistanut ilmaiskujaan Libanoniin. Viime yön aikana maan armeija tulitti yli 130:tä kohdetta. Israelin armeijan mukaan ilmaiskuja tehtiin viime yönä liki kaksinkertainen määrä edellisöiden iskuihin verrattuna.

Iskut jatkuivat aamupäivällä. Libanonilaislähteiden mukaan ainakin 11 ihmistä on saanut surmansa iskuissa.

Maataistelut armeijan ja sissien välillä ovat jatkuneet Bint Jbeilin kaupungin liepeillä, jossa armeija kertoi surmanneensa viisi Hizbollahin taistelijaa. Hizbollah itse on ilmoittanut 32 taistelijansa kuolleen taistelujen puhjettua 17 päivää sitten.

Järjestö: Israelin tulitus osunut lääkäriryhmien lähelle

Israelin lupaukset päästää humanitaarista apua Etelä-Libanoniin erityisiä turvaväyliä pitkin ovat illuusiota, syyttää avustusjärjestö Lääkärit ilman rajoja (RSF).

Järjestön edustajan mukaan Israelin rakettituli on lisäksi osunut sen lääkäriryhmien lähelle Tyroksen kaupungissa jo kahtena päivänä peräkkäin. Avustustarvikkeita on jouduttu kuljettamaan takseilla, koska rekat voisivat joutua ilmaiskujen kohteeksi.

- Käytännössä humanitaarinen apu ei pääse etelään, ja kansainvälinen yhteisö vain huijaa itseään puhumalla humanitaarisista väylistä, sanoo järjestön edustaja Christopher Stokes.

Hän ylistää libanonilaisten pelastustyöntekijöiden ja lääkärien panosta sanoen heidän käytännössä tekevän kaiken työn alueella.

- Libanonilaisjärjestöt tekevät enimmän työn etelässä ilman mitään turvatakuita. Olen ollut monilla sotatoimialueilla, mutta harvoin olen nähnyt yhtä omistautunutta väkeä, Stokes kehuu.

Rice matkustaa jälleen huomenna Lähi-itään

Yhdysvallat ja Britannia tukevat esitystä kansainvälisen joukon lähettämisestä Libanoniin tukemaan maan armeijaa, Yhdysvaltain presidentti George W. Bush sanoi tavattuaan Britannian pääministerin Tony Blairin Valkoisessa talossa.

Molemmat kiirehtivät myös YK:n turvallisuusneuvostolta mahdollisimman pikaisesti päätöslauselmaa, joka tähtää vihollisuuksien lopettamiseen.

Bush kertoi samalla ulkoministeri Condoleezza Ricen matkustavan huomenna uudelleen Lähi-itään keskustelemaan konfliktista.

Konflikti kärjistyi Israelin aloitettua hyökkäykset Libanoniin Etelä-Libanonia kontrolloivan Hizbollah-shiialiikkeen siepattua kaksi israelilaissotilasta. YK:n turvallisuusneuvosto on vaatinut aiemmin Hizbollahin aseriisuntaa.

(MTV3-STT-Reuters-DPA-AFP)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat