Hizbollah iski Israelin armeijan tukikohtaan

Ääri-islamilainen Hizbollah-järjestö sanoi lauantaina jatkavansa iskujaan Israelin joukkoja vastaan Etelä-Libanonissa, jos Israel toteuttaa uhkauksensa ja jatkaa siviilikohteiden pommittamista. Järjestö myös toteutti uhkauksensa ja iski myöhemmin lauantaina Israelin armeijan tukikohtaan Etelä-Libanonissa, kertoi Libanonin poliisi.

Yksityiskohtia iskusta ei ollut heti saatavilla. Hizbollahin johtajan sheikki Hassan Nasrallahin mukaan järjestö jatkaa iskujaan kunnes "vihollinen on lyöty ja se vetää joukkonsa ilman ehtoja pois Libanonista". Israel on puolestaan uhannut pommittaa lisää siviilikohteita kostona Hizbollahin iskuille.

Kummankin osapuolen kostokierre on kiihtynyt viime päivinä. Israel pommitti viime viikolla libanonilaista sähkövoimalaa ja haavoitti iskussa noin 20 siviiliä. Hizbollahin kostoissa on saanut surmansa ainakin yksi israelilaissotilas. Israelin mukaan iskut vaarantavat Israelin ja Syyrian väliset rauhanmahdollisuudet. Juutalaisvaltio on vaatinut Syyriaa, joka on Hizbollahin tärkein tukija, rajoittamaan järjestön toimintaa. Syyria on kieltänyt, että sillä olisi valtaa järjestöön nähden.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat