Hiv-vauvojen tulevaisuus näyttää paremmalta

HI-viruksen siirtymistä äidistä lapseen kyetään hillitsemään jo melko tehokkaasti lääkkeiden avulla. Esim. Yhdysvalloissa hiv-tartunnan saaneiden lasten lukumäärä on kääntynyt selvälle lasku-uralle. Tehokas lääkehoito on kuitenkin kallista ja siten satojen tuhansien hiv-vauvojen ulottumattomissa, varsinkin kehitysmaissa.

Aids-tutkijoiden ponnisteluiden tuloksena syntynyt AZT-lääke on koitunut siunaukseksi sadoille HI-virusta kantaville amerikkalaisäideille ja heidän vauvoilleen.

HIV-tartunnan saaneiden vastasyntyneiden lukumäärä on pudonnut Yhdysvalloissa huomattavasti viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana. Nykyään HIV-vauvoja syntyy noin 500 vuodessa, kun vielä muutama vuosi sitten tartuntoja todettiin jopa 2000.

Amerikkalaiset terveysviranomaiset suosittelevat, että äidin AZT-hoito aloitetaan 14:nnellä raskausviikolla. Synnytyksen aikana lääkettä annetaan suonensisäisesti. Pienokaista lääkitään AZT:llä kuusiviikkoiseksi asti. Jos hyvin käy - niin kuin yhä useammin käykin - ei HI-virus siirry äidistä vauvaan.

Washingtoniin kokoontuneet aids-asiantuntijat saattoivatkin eilen todeta, että AZT:n avulla ja nykyaikaisten terveyspalveluiden tuella kyetään vauvojen HIV-tartuntoja hillitsemään jo melkoisen tehokkaasti. Samaan hengenvetoon tutkijoiden täytyi kuitenkin tunnustaa, että maailmanlaajuisesti tarkasteltuna tilanne näyttää hyvin synkältä.

Tänäkin päivänä kehitysmaissa syntyy tuhatkunta HIV-positiivista vauvaa. Esim. useissa Afrikan maissa HIV:n aiheuttaman lapsikuolleisuuden ennustetaan kasvavan hälyttävästi lähivuosina. Tehokkaaksi osoittautunut AZT-lääkitys maksaa aivan liikaa sadoille tuhansille kehitysmaiden HIV-äideille ja heidän lapsilleen.
(MTV3/Pekka Karppinen)

Lue myös:

    Uusimmat