HIV-testissä käydään edelleen liian harvoin

kuva: Lehtikuva

Jopa tuhannella suomalaisella on arvioiden mukaan toteamaton hiv-tartunta.

Turun yliopistollisen sairaalan infektiolääkäri Jarmo Oksi arvioi Mediuutiset-lehdessä, että jopa joka neljäs hiv-tartunnan saanut hakeutuu hoitoon vasta aids-vaiheessa.

Hiv-tartunta saattaa olla oireeton vuosia. Arvioiden mukaan moni Hiv-testiä lykkäävistä ihmisistä välttelee vaikean asian kohtaamista.

Jokainen, joka on harrastanut suojaamatonta seksiä ja jolla ei ole tietoa kumppaninsa HIV-statuksesta, on saattanut saada HIV-infektion tai jonkin muun seksitaudin, sanoo Helsingin AIDS-tukikeskuksen toiminnanjohtaja Corinne Björkenheim. Tällaisen henkilön olisi syytä hakeutua testiin kolmen kuukauden kuluttua mahdollisesta riskitilanteesta. Ihmisille ei välttämättä tule mieleen, että myös Suomessa voi saada HIV-tartunnan, epäilee Björkenheim.

Suomen naapurimaissa paha HIV-epidemia

Virossa on yksi Euroopan pahimpia HIV-epidemioita, kertoo Björkenheim. Viroon tehdään Suomesta vuosittain 700 000 matkaa. Myös Venäjä on HIV-tilastoiltaan huonossa jamassa.

Valistus on edelleenkin tärkeää, muistuttaa Björkenheim. Koulujen terveyrtiedon tunneilla HIV -infektiosta kertomista ei saisi unohtaa ja työterveyshuollossakin asia pitäisi ottaa puheeksi. Ulkomaille suuntautuvien matkojen matkanjärjestäjät voisivat kertoa matkustajilleen tilanteesta, Björkenheim lisää.

- Valtaväestölle suunnattuja kampanjoita ei tällä hetkellä oikein ole, vaikka valistuksen työkalupakin pitäisi olla moninainen, sanoo Björkenheim.

Testaukseen menemisen kynnys on vieläkin liian korkea

Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos on tällä hetkellä tekemässä ohjeistusta siitä, että HIV-testiin tulemisen kynnystä madallettaisiin. Testiin meneminen pitää tehdä helpoksi, sanoo Helsingin AIDS-tukikeskuksen toiminnanjohtaja Corinne Björkenheim.

HIV-testissä voi käydä mm kaikissa terveyskeskuksissa sekä sukupuolitautien poliklinikalla. AIDS-tukikeskuksen toimipisteissä testissä voi käydä maksuttomana ja nimettömänä.

- Myös terveyskeskuksissa pitäisi olla mahdollisuus testauttaa itsensä nimettömänä. Etenkin pienellä paikkakunnilla asuvalla voi olla huoli siitä, että oma yksityisyys ei säily testauksen yhteydessä. Terveyskeskuksissa pitäisi olla myös valmius muistuttaa muiden sukupuolitautien testauksen tarpeellisuudesta, sanoo Björkenheim.

AIDS-tukikeskuksissa on tarjolla pikatesti, jossa tuloksen saa 15 minuutissa. Pikatesti voidaan tehdä silloin, kun mahdollisesta riskitilanteesta on kulunut 3 kuukautta. Mikäli pikatestin tulos on positiivinen, se varmistetaan verinäytteellä.

- Ja erityisen tärkeää on se, että sairaanhoitajat ja lääkärit tietävät, mitä pitää tehdä siinä tilanteessa, kun potilas saa positiivisen testituloksen, sanoo Björkenheim.

Lue myös:

    Uusimmat