Hiv-testeihin tullaan usein liian myöhään

Noin puolet hiv-tartunnan saaneista tulee testiin vasta siinä vaiheessa, kun lääkehoito olisi pitänyt jo aloittaa. Neljäsosa testauttaa itsensä vasta, kun aidsin oireita alkaa jo ilmaantua.

Suomessa arvioidaan olevan noin 700 tartunnan saanutta, jotka eivät itse tiedä tartunnastaan.

– Lääkehoidon aloittamisajankohta arvioidaan sen mukaan, kuinka paljon auttaja-T-soluja veressä on jäljellä. Nykyisin lähes puolet tartunnan saaneista tulee testiin vasta, kun tartunnasta on kulunut useita vuosia ja lääkehoito olisi pitänyt jo aloittaa. Silloin tautia on voitu levittää jo vuosikausia, ja hoitokin saattaa olla hankalampaa, sanoo erikoistutkija Henrikki Brummer-Korvenkontio Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Nykyisin suurin osa kotimaisista uusista tartunnoista tulee ihmisiltä, jotka eivät tiedä tartunnastaan.

Seksituristi karttaa testausta

Päinvastoin kuin kuvittelisi, seksiä lomamatkoillaan harrastaneet eivät juuri hakeudu testeihin.

– Ihmiset kuvittelevat edelleenkin, että hiv on ruiskuhuumeiden käyttäjien ja homojen tauti, vaikka heterotartunnat on selvästi suurin ryhmä. Miehet tuovat viruksen tuliaisina Kaukoidästä ja naiset taas etelän lomakohteista, arvelee Brummer-Korvenkontio.

SPR ja Hiv-tukikeskus ovat yrittäneet kampanjoida matkailijoille sekä lauttarannassa että lentokentillä, mutta tieto ei tunnu menevän perille. Esimerkiksi Virossa jyllää edelleen valtava hiv-epidemia, ja väkilukuun nähden siellä on eniten tartuntoja Euroopassa.

Lääkkeitä koko loppuelämä

Varhainen diagnoosi on tärkeää paitsi uusien tartuntojen välttämiseksi myös tartunnan saaneen hoidon kannalta. Mitä aiemmin seuranta alkaa, sitä paremmin hoito tehoaa, sanoo Brummer-Korvenkontio.

Lääkehoito on parantunut jatkuvasti viimeisten 15 vuoden aikana. Ennen tehokasta lääkitystä hiv-tartunnan saaneet menehtyivät 10-12 vuoden sisään. Nykyisin tauti ei juuri vaikuta elinvuosiin, mutta lääkkeitä on syötävä koko loppuelämä.

Lääkehoito vähentää virusmäärän jopa miljoonista mittausrajan alapuolelle. Näin tartuttamisriski vähenee huomattavasti. Vaikka lääkityskin on kallista, loppupeleissä säästetään, kun sairaalahoidon tarve vähenee ja uudet tartunnat vältetään.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat