Hiv-rokotteen testaus apinoilla alkaa Brasiliassa

Brasilialaistiedemiehet ovat kehittäneet hiv-rokotteen, jonka testaus reesusapinoilla alkanee loppuvuodesta.

Sen on kehittänyt tutkijaryhmä Sao Paulon yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta.

Tutkijoiden mukaan nykyisessä muodossaan rokote ei pysty kokonaan poistamaan virusta kantajasta. Rokote pystyisi kuitenkin pitämään virusmäärän niin alhaisena, ettei tartunnan saanut ihminen kehittäisi aidsia tai pystyisi tartuttamaan virusta.

Apinatestien odotetaan kestävän kaksi vuotta. Tutkimuksessa kokeillaan erilaisia rokotustapoja, joista parhaiten vaikuttava valitaan ihmistestaukseen.

Rokotteen kehitystyö alkoi vuonna 2001. Reesusapinat valittiin testaukseen siksi, että niiden immuunijärjestelmä on hyvin samankaltainen kuin ihmisillä. Ne ovat myös alttiita apinoiden si-virukselle, jonka on uskottu muuttuneen hi-virukseksi siirryttyään apinasta ihmiseen.

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat